maanantai 15. toukokuuta 2017

Elämäntapamuutokseen apua (sisältää alennuskoodin)

Yhteistyössä Feelmama ja Mammalandia

Kun se rakas pieni vauva on jonkin aikaa ollut maailmassa, niin mieleen alkaa palaamaan jossain vaiheessa ajatus oman kehon palautumisesta. Itse olen ainakin huomannut tämän näissä kahdessa raskauden jälkeisessä ajassa. Ensin synnärillä ihmetellään kun vatsa onkin niin pieni kun vauva ei siellä enää majaile. Sitten kuluu se pari viikkoa/kuukautta ja huomaankin kaipaavani takaisin raskautta edeltävään kuntoon.

Itselle kuitenkin on todella tärkeää ettei imetys tai vauva kärsi, joten laihdutuksen täytyy olla todella maltillista. Oikeastaan ei kannata edes puhua laihdutuksesta vaan oman ruokavalionsa muokkaamisesta sellaiseksi, että siitä saa energiaa vauvan hoitoon ja ruokintaan. Sekä oman elämäntapansa parantamista jotta esimerkiksi liikunnasta saa piristystä väsyneisiin päiviin. Eipä siitä suklaasta kahvin kanssa saa pitkäaikaista energiaa :D

Sain mahdollisuuden kokeilla Feelmama -valmennusta joka on räätälöity synnyttäneelle naiselle. Siinä myös huomioidaan imettävät ja se on tärkeää minulle.  Valmennuksen myötä olen saanut jälleen tolkkua annoskokoihin ilman nälän näkemistä. Ruokavalion saa itse koostettua näppärästi vinkkilistan avulla ja se on helpottanut monipuolisten aterioiden koostamista.  Liikuntakin on saanut tavoitteellisempaa otetta valmennuksen myötä. Tässä on ollut sitä tarvittavaa potkua pyllylle jotta oma jaksaminen tulee taas paremmin huomioitua.

Tuloksiani kuukauden jälkeen:
- painoa pudonnut 3,8kg
- senttejä on kadonnut mukavasti
- maidontuotanto on pysynyt hyvänä
- energiatasot ovat päivän aikana tasaisemmat, eli väsymystä on vähemmän päivän aikana.

Matkaahan vielä on siihen todella hyvään kuntoon ja energiseen oloon, mutta näillä valmennuksen eväillä sitä jälleen huomioi itseään paremmin. Tällä hetkellä se on juuri riittävästi ja katsotaan sitten vauvan ollessa puoli vuotta lähdenkö ruokavaliota tiukentamaan enemmän.

Jos siis kaipaat hyvää potkua pyllylle jotta palaat takaisin terveellisempään elämäntapaan niin käy klikkaamassa itsesi mukaan valmennukseen. Koodilla mammalandia saat -10% alennuksen valmennuksista :)

Ja tässä vähän kuvamateriaalia mistä tilanteesta lähdettiin tammikuussa. Ihana näin jälkikäteen ihailla tuota vauvamasua <3 Ei se niin ihanalta tainnut tuossa vaiheessa enää tuntua kun mihinkään ei kunnolla yltänyt.



Ja tässä olen 3,5kk synnytyksen jälkeen. Vielä on siis matkaa, mutta onhan tuosta synnytyksestäkin vielä lyhyt aika :)




lauantai 29. huhtikuuta 2017

Yhteistyöpostaus: Vinkkini synnytykseen

Huhtikuun yhteistyöpostauksen aiheena Mammalandiassa on vinkit synnytykseen. Todella hyviä vinkkejä onkin kanssabloggaajiltamme tullut, käy lukemassa esimerkiksi Nyt hetiHima SaimiKotona ja kaupungilla tai Kolmen lapsen kaaos

Kerronkin nyt mitkä asiat ovat itselle tärkeitä synnytykseen valmistautumisessa.
***
1. Hoida ajoissa mahdolliset stressinaiheet pois

Toisen lapsen synnytyksessä jännitin ja murehdin kovasti sitä, että saammeko hoitajaa esikoiselle vai joudunko yksin synnyttämään. Onneksi lähipiirini on niin mahtava, että sovituille parille hoitajalle löytyi myös varahoitajia. Eli mikä tahansa stressaa niin pyri saamaan se hoidettua niin, että saisit levättyä rauhassa viimeiset päivät.

2. Luota kehoosi

Tämäkin kohta korostui nyt toisen synnytyksen aikana. Ensimmäinen kun meni vähän harjoitellessa ja ihmetellessä (sekä täysin lääkitettynä ja käynnistettynä..) , niin toisen kohdalla toivoin vain luonnollisempaa synnytystä. Luin siksi paljon Aktiivisen Synnytyksen sivuja/facebook ryhmää. Päätin että luotan mahdollisimman hyvin itseeni ja siihen että keho tietää miten vauva saadaan ulos. Taisi tuo tuoda varmuutta asiaan koska pystyin synnyttämään toisen lapseni lähes luomusti. Lue synnytyskertomukset täältä. Kannattaa siis luottaa itseensä ja siihen, että lapsi tulee ulos keinolla millä hyvänsä.

3. Valitse hyvä tukihenkilö

Tukihenkilökseni en olisi osannut ajatella kuin pari ihmistä. Miestäni ja yhtä siskoistani. Varalta kyselinkin siskoltani, että jos mieheni olisikin estynyt tulemaan niin olisiko hän tullut tuekseni. Hän suostui pyyntööni ja tämäkin helpotti jännitystäni. Menimme kuitenkin mieheni kanssa kahdestaan vastaanottamaan uutta perheenjäsentämme. Mieti siis tarkoin kenet haluat olevan läsnä kun koet tätä mullistavaa tapahtumaa.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Isosiskon huikeat väritykset




Isosisko pitää piirtämisestä ja värittämisestä, kuten ylläolevista kuvista voi huomata. On ihana seurata kuinka hänen taitonsa karttuvat ja esimerkiksi värittäminen tarkentuu. Hänellä on nyt "Minä olen iso tyttö. En vauva." - vaihe joten hän haluaa leikkiä isojen tyttöjen leikkejä.

Myös pottahommat ovat ottaneet aimoharppauksen eteenpäin ja Isosisko on päivät ilman vaippoja. Yöllä ja reissussa pidetään vaipat. Päikkärit hän nukkuu ilman vaippoja. Eli todella hyvällä mallilla on kuivaksi oppiminen :)

 Ollaan luvattu pitää hänelle juhlat sitten kun hän oppii pois vaipoista. Tämä tuntuu kannustavan hyvin ja juhlat taitaa olla tiedossa toukokuussa. Mahtavaa kun päästään yhdessä hänen kanssaan suunnittelemaan ikiomaa juhlaa :)

torstai 20. huhtikuuta 2017

Uudistettu nojatuoli Annalan avulla

Yhteistyössä Annala ja Mammalandia

Isosisko sai yksivuotiina nojatuolin, johon hän ihastui heti. Nojatuoli on mukavan pehmeä ja kiikkuva, eli juuri täydellinen pienelle lapselle. Tuoli on noin 13-14 vuotta vanha joten sen kangas oli noh..aika kammottava. Kovasti mietin sen päällystämistä, mutta se jäi. Sitten sain Mammalandian kautta mahdollisuuden tehdä yhteistyötä kotimaisen Annalan kanssa. Mahtavaa!

Annalan tarina alkaa vuodelta 1917 kun Juho Annala aloitti Huopatehtaan ja päätuotteinaan yritys myi aluksi huopatossuja. Siitä kuitenkin yritys kehittyi ja nykyään Annalassa valmistetaan laadukkaita sisustuskankaita. Valikoima on laaja joten sieltä löytyy jokaiseen makuun sopivia kankaita. Ja parastahan on kun voi suosia suomalaista :)

"Annala on ainoa jäljellä oleva suomalainen huonekalukankaita valmistava yritys ja haluamme palvella kotimaisuutta arvostavia asiakkaitamme seuraavatkin 60 vuotta valmistamalla laadukkaita kankaita suomalaisiin koteihin. Annala kutoo ainoastaan Suomessa ja tekee kokonaisvaltaista työtä kotimaisen tuotannon eteen."
Ote Annalan kotisivuilta
***

Tälläinen rumilus se nojatuoli aluksi oli. Sen kangas ei ollut mennyt miksikään, paitsi revennyt hiukan tuosta istuinosasta. Jalakset olivat kuluneet ja vähän rikki. Jostain "kumman syystä" tästä tuolista ei ole kunnon kuvia.. Olin sen verran hätäinen päällystämisen kanssa etten muistanut ottaa ennen -kuvaa.


Äitini ja isäni avulla nojatuoli sai uuden ihanan ulkoasun. Isäni teki siihen jopa uudet jalakset. Kankaaksi valikoitui Lace 100 -kangas koska se on hankauksen kestoltaan hyvä. Kodin kankaitten hankauskeston minimiarvo pitäisi olla 12000-15000 ja tämän kankaan arvo on 25000.  Luulisi sen siis kestävän taaperon pyörimiset ja mahdolliset puhdistusoperaatiot. 


tuolin päällystäminen

Väri sointuu mahtavasti meidän sohvaan ja nojatuoliin. On todella suloisen näköistä pitää tuota pientä nojatuolia tuon isomman vieressä. Ihan kuin tässä olisi isätuoli ja vauvatuoli. Meillä eletään tätä vaihetta, että isommat asiat ovat isiä/äitejä ja pienemmät on lapsia/vauvoja Isosiskon mielestä. Tämä on näköjään jäänyt äidillekin päälle...

itse päällystetty tuoli

Pieniä vinkkejä sille, joka aikoo päällystää kangastuolia.

- Ota kuvia jokaisesta irroittamastasi osasta, jotta osaat koota tuolin uudestaan
- Irroita jalat varoen
- Pyri purkamaan aiemman kankaan saumat varovasti, jos tämä ei onnistu niin leikkaa saumat auki mahdollisimman läheltä saumaa.
- Vanhoista tuolin kankaista saat kaavat uudelle päälliselle. Muista reilut saumanvarat.
- Varaudu ompelemaan saumoja nätimmäksi kun uudet kankaat ovat tuolin päällä.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Retroa hupparia Isosiskolle

Isosiskolle sain värkkäiltyä jälleen uuden hupparin, niitä kun vaatevarastosta ei monta löydy. Tämä kangas on vähän vahingossa löytänyt kangaskaappiini ja pitkään olen sitä pyöritellyt ja ihmetellyt mihin sitä käyttäisin. Joten kun pohdiskelin passelia hupparikaavaa, niin hoksasin että voisin tästä kankaasta tehdä koekappaleen tytölle. Kankaana siis Metsolan apilat joustofrotee.

Ja tästähän tuli tosi kiva loppujen lopuksi. Tämä ruskea sopii tytön ruskeasävyisiin silmiin oikein mainiosti. Hihat jäivät vähän turhan lyhkäsiksi, joten pitkäikäinen tästä ei tule. Enkä jaksa alkaa resoria leikkaaman pois ja tekemään hihoja uudestaan. Kyllä tämä tämän kevään ja kesän menee tällä mitalla.


Kaavana Ottobre 1/12 Brum brum-huppari. Hyvin mielestäni vastaa kokoaan. Tämä huppari on tehty 98 koolla ja juuri se on nyt Isosiskolla käytössä. Väljyydeltään tosi hyvä eli ei liian slimmi eikä säkki. Vaan juuri passeli meiän normaalikokoiselle tytölle. 



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Pikkusisko 2,5kk

Näin kauniina aurinkoisena päivänä olisi ihanaa ulkoilla tyttöjen kanssa, mutta flunssa on tarttunut koko naisväkeen. Joten kökötetään siis sisällä siihen asti, että pahin tauti hellittää. Nyt minulla onkin hyvin aikaa kirjoittaa Pikkusiskon kuulumisia teille.


Pikkusisko on oppinut nauramaan ääneen ja vähänkö se on hauskan kuuloista höhötystä. Ensin hän naureskeli kun pörisytin hänen massuaan ja kohta hän jo hörähteli siskoaan katsellessaan. Niin lutuisen kuuloista nämä ensimmäiset naurut <3 

Hän myös kujertaa ja juttelee kovasti ihmisille, mutta myös sitterin lelu saa aikaan porinaa. Kovasti hänellä juttua riittääkin ja ilmeet vaihtelevat suloisesti porinan aikana. Nyrkit ovat löytäneet suuhun ja niitä imeskellään välillä sellaisella antaumuksella, että kuolaa lentää. Ollaan otettu välillä purulelujakin imettäväksi jotta kädet eivät menisi ihan kuiviksi.

Pikkusisko on myös päässyt sohvalla kääntymään mahalta selälleen, mutta sen pistän vielä vahingon piikkiin kun hän nostaa päätään niin korkealle. Hän myös tosi tanakasti seisoo jos häntä seisottaa sylissä. Nyt on myös sylissä hypittäminen alkanut kelpaamaan. Aiemmin hän katsoi silmät järkytyksestä suurina jos hiukan nostelin sylissä ylöspäin. Nyt häneltä välähtää jo ilkikurinen hymy kun tätä tehdään. 

Äidinmaito maistuu hyvin hänelle, mutta hän ei kyllä ole samanlainen tissiposki kuin Isosiskonsa oli. Hauska huomata tälläinen juttu missä tytöt on erilaisia. Näitähän erilaisuuksia/samanlaisuuksia tulee enemmän esiin, kunhan Pikkusisko vain kasvaa isommaksi.

On myös mukava huomata kuinka rennompi äitinä on nyt toisen lapsen kohdalla. Harvasta asiasta stressaa samalla tavalla kuin esikoisen kohdalla, mutta on kyllä niitäkin asioita joista pitää huolehtia. Kuten esimerkiksi tsekkailen nukkuvaa vauvaa varmaan ihan yhtä usein kun esikoistakin. Hengitystä kans seurailen öisin, eli kuuluuko tuhinaa vierestä. Nyt nuhaisena se onkin extrahelppoa kun reppanalla on nenä vähän tukossa. Toivottavasti se alkaakin pian helpottamaan sillä 1,5 viikon päästä olisi neuvola, jossa olisi luvassa rokotuksia.

Sellaisia kuulumisia meiän rakkaalta murulta :)

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Ainua se olla pitää

Varmasti meille kaikille on tuttu Ainu 
Heiltä löytyvät kaikki tarvittava vauvalle ja äidille, isompia lapsia unohtamatta. 
Olin siis todella iloinen päästessäni kokeilemaan sellaisia Ainun tuotteita, jotka itselle ovat ihan uutukaisia. 

Kotoamme löytyy Ainun tavallisia tuttipulloja, mutta tämä lasinen tuttipullo  herätti heti kiinnostukseni. Kyseessä on siis Ainu MAM Feel good- tuttipullo, joka on tehty kestävästä lasista. Itse pidän lasisista juomapulloista sillä niihin ei tule sitä muovista jälkimakua, mitä joistain muovisista pulloista tulee. En usko että lasten muovisista tuttipulloista samanlaista makua tuleekaan, mutta tuntuu hyvältä ajatus antaa maitoa tälläisestä lasisesta versiosta kun sellaisia kerran markkinoille on tullut.

Tämä pullo tuntuu käteen jämäkältä ja yllättävän kevyeltä. Joten ei väsy käsi vaikka tällä koettaa Pikkusiskoa syöttää. (Hän kun ei oikein tuttipulloista vielä perusta..)


Ainun Hoitovoide ja Sinkkivoide ovat hajusteettomia ja kotimaisia. Ja parasta on kun näitä saa lähes mistä tahansa kaupasta. Ainakin itse olen törmännyt pienissä lähikaupoissa sekä suurissa marketeissa juuri näihin Ainun ihonhoitotuotteisiin. Sinkkivoide toimii hyvin ärtyneelle ja punoittavalle pepulle. Hoitovoidetta sipaisen suihkun jälkeen vauvalle poskiin, sillä niiden iho on hiukan kuiva. Hoitovoidetta on myös näppärä laittaa Isosiskolle kun hänellä pahimpina pakkasaikoina kuivuu iho. Olen myös itselle pistänyt sitä kasvovoiteeksi, kun unohdin mummolareissulla kasvovoiteeni kotiin. Toimii siis koko perheelle :D 


Tutteja Ainulla on joka lähtöön. Itse olen tykännyt näistä ihan minituteista jotka on suunnattu alle 2kk vanhoille lapsille. Ne ei tunnu samalla tavalla aiheuttavan kakomisrefleksiä kuten nuo vähän isommat tutit. Näitä samoja meillä oli Isosiskon aikana ja synnytyslaukkuun eksyi myös Pikkusiskolle vastaavanlaiset.  


Max the Frog  luonnonkuminen purulelu on Pikkusiskolle hitti. Sitä on mukava tuijotella ja imeskellä. Taitaa kutittaa ikeniä sillä tämä lelu aiheuttaa tyytyväistä kaluamista kun sen antaa suun lähelle. Sammakko on suunnattu 4kk eteenpäin, mutta toimii jo nyt 2kk vanhallakin. Tämä olisi tosi kiva vieminen vauvalahjaksi.



Bite&relax purulelu taas on kevyt ja kovempi purtava ikenien kutitukseen. Se on muotoiltu erityisesti etuhampaita tekevien vauvojen tarpeisiin. Tätä Pikkusisko maistelee kyllä, mutta selkeästi tuo pehmeämpi sammakko on mieluisampi tässä vaiheessa.



Ainulle on myös tullut valikoimaan nämä tutit jossa on samassa tuttiketju. Tai ainakaan itse en muista vastaavia esikoisen ajoilta. Heti hoksasin että voin hyödyntää tuttiketjua Isosiskon lelujen kanssa.  Tässä tuttiketjussa kun tuo toinen  pää on tarranauhalla kiinni, niin siitä voi sen tuttilisän ottaa pois ja liittää vaikka lelun siihen tilalle. Tuttiketjun päähän on hyvä laittaa lelu roikkumaan rattaissa olemisen ajaksi, jotta äidin ei tarvitse onkia lelua maasta tai pahimmassa tapauksessa rapakosta. 


Eli tälläisiä pieniä arjen helpottajia löytyy Ainulta.

Yhteistyössä: AINU ja MAMMALANDIA

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Helpompaa munan maalaamista taaperon kanssa

On se aika vuodesta jolloin on kiva askarrella lasten kanssa. Itse ainakin tykkään pääsiäiseen liittyvistä askarteluista ja puuhista. Rairuohot saatiin eilen istutettua ja tänään maalailtiin vähän munia. 

Munan maalaus tuppaa olemaan tosi sotkuista ja sen vuoksi päätin ottaa kokeiluun Tigerin 3 euron munanmaalauslaitteen.


Hinta oli niin edullinen joten pohdin aluksi, että onko tuossa mukana olevat värit riittäviä. Eli pitäisikö ottaa sormivärit mukaan. Mutta päätin eka testata tätä ihan näin normaalisti.


Väriä tulee oikein mainiosti kunhan vain muistaa hinkata värinappia tarpeeksi. Muna kannattaa sitten tosiaan olla keitetty, sillä teline on jämäkkä ja saatat jopa rikkoa munan jos se on raaka. 


Tuo väri on sitten tosi tymäkkää eli suojatkaa ympäristö! Meiän keittiöpöydän liina sai uuden värityksen kun en uskonut noiden kovin hyviä olevan... ois pitänyt suojata :D


Eli oikein näppärä ostos joka helpottaa näin pienten kanssa munan maalaamista. Tämä on ihan omista rahoista ostettu eikä ole yhteistyössä Tigerin kanssa :) 

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Mihin meiän lapsilisät menevät?

Elämältä kaiken sain -blogissa kysyttiin mihin lapsilisät oikein menevät? Tämä onkin aihe johon haluan itsekin tarttua.
Meillä nimittäin oli esikoisen raskausaikana suuret suunnitelmat säästää lapsilisät lapselle rahastoon, jossa ne sitten kartuttavat ajokorttia ja pesämunaa varten.

Sitten syntyi lapsi ja jäin hänen kanssaan myös hoitovapaalle. Simbsalabim johan alkoi lapsilisälle löytymään enemmän käyttöä.. sillä ostetaan vaipat, lelut, vaatteet ja ruokaa. Eikä se edes noihin kaikkiin kuukauden aikana riitäkkään. Säästössä olevaa rahaa on toki jonkin verran, mutta sinne rahastoon asti niitä ei olla vielä laitettu. Olisi varmasti fiksua tehdä se ennen kuin jään tästä toisesta hoitovapaalle. Siellä ne rahat sitten monistuisivat ja molemmat tytöt saisivat sen ajokortin ja pesämunan. 

Eli meillä käytetään lapsilisät tällä hetkellä aika tarkalleen elämiseen, mutta pieni siivu menee säästöön tytöille. 

 Tässä harjoitellaan tulevaisuutta varten 😉 


tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kirjavinkkejä taaperoille ja isommille lapsille

Pääsimme tutustumaan Kustannus-Mäkelän kahteen lastenkirjaan:
 Laura Ranki - Minun vuoroni! sekä Suzanne Chiew ja Caroline Pedler - Mäyrä ja valtava vesipula.

Minun vuoroni! -kirjasta tuli selkeästi lemppari Isosiskolle. Siinä kerrotaan kahdesta kaveruksesta Emmistä ja Valtista, jotka tykkäävät leikkiä yhdessä. Eräänä päivänä Emmi ei muista antaa Valtille vuoroa valita leikkiä, josta Valtti pahoittaa mielensä. Onneksi Emmi oppii kantapään kautta kuinka tärkeää on vuoron antaminen myös toiselle. 

Tarina siis osuu ja uppoaa hyvin 2,5vuotiaalle, sillä hän juuri nyt opettelee vuoronsa odottamista. Kuvat ovat myös ihania ja niissä on paljon katseltavaa. Tarina on lyhyt ja selkeä lukea, joten vanhemman ääni ei liikoja väsy. Erinomainen satukirja esimerkiksi ennen nukkumaan menoa.


Mäyrä ja valtava vesipula on enemmän fantasiakirja. Siinä kerrotaan iloisesta eläinjoukosta jotka huomaavat heidän puronsa kuivuneen. Heillä ei ole juomavettä eikä pesuvettä saati sitten vettä leikkimiseen. Joten he lähtevät selvittämään mistä vesipula johtuu ja ratkaisevat ongelman yhteistyöllä.

Tässäkin kirjassa kuvitus on ihanan herttaista ja silmäruokaa on paljon. Tarina ei samalla tavalla tunnu kiinnostavan Isosiskoa, vaan hän saattaa helpommin herpaantua touhuamaan muuta. Joten tämä kirja toimii paremmin hiukan vanhemmille lapsille. Kyllä me tätä Isosiskon kanssa luetaan ja jutellaan mitä eläimiä kirjassa seikkailee. 


Kävimme Isosiskon kanssa katsomassa mitä muita kirjoja Kustannus-Mäkelän valikoimassa on ja sieltähän löytyi todella monta tuttua hahmoa. On Mimmi Lehmää, Vallu ja monta muuta tuttua. Esimerkiksi tämä hauska Kuka kykkii pytyllä -kirja tarttui mukaan viime kirjastoreissulla. Ajattelin sen mukavasti kannustavan potalla istumiseen hauskuutensa avulla. Suosittelen sitäkin kirjaa kovasti!


Joten jos etsinnässä on esimerkiksi kirjalahja niin tässä olisi pari oivallista kirjaa. Näiden kirjojen avulla pystyisi myös hyvin käsittelemään lapsen kanssa sitä kuinka kavereiden kanssa ollaan ja touhutaan niin, että kaikilla on kivaa. Lisää hauskoja lastenkirjoja löydät täältä Kustannus-Mäkelän kotisivuilta

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Isosiskon värikäs prinsessasänky



Mummolassa käydessämme mukaani tarttui pinkki verho, joka jossain vaiheessa toimi sängyssäni prinsessaverhona. Nyt oli sen aika päästä jälleen tositoimiin Isosiskon sänkyyn. Sänky on nyt iso ja värikäs. Siihen mahtuu hyvin tytön lisäksi useampi unikaveri sekä kirjat, joiden ääreen hän on alkanut nukahtamaan iltaisin.

Isosisko tykkää nimittäin käpertyä sänkyynsä peiton alle selailemaan kirjoja. Ihan kuten minäkin :) Ei ole mitään sen mukavampaa kuin selata kirjoja ennen nukahtamista, sillä siinä rauhoittuu mieli hyvin. Kerronkin teille seuraavassa postauksessa vinkkejä parista hyvästä uutuuskirjasta, joihin päästiin tutustumaan. 

torstai 23. maaliskuuta 2017

Väriä lautaselle -haaste

#väriähaaste



Tällä hetkellä ihailen mahtavaa auringonpaistetta ikkunastamme ja se piristää heti. Siksi ajatuksissani on herännyt taas idea haasteeseen.
Näin kevään kunniaksi haluan haastaa kaikki lisäämään väriä lautaselleen!

Ainakin minä huomaan kaipaavani pirteitä värejä ympärilleni tähän aikaan vuodesta,  varsinkin kun ulkona on välillä todella synkkää ja märkää. Sitä parempi mieli tulee värikkäästä salaatista, mitä kurjempi keli ulkona. Vaikka vielä ei olla Suomessa siinä parhaimmassa kasvukaudessa, niin kaupasta löytyy varmasti jotain värikästä aina.


Haasteeseen on helppo osallistua ottamalla kuva värikkäästä ruuasta ja jakamalla se #väriähaaste tägillä omissa somekanavissaan. Joten ei kun herkuttelemaan värikästä ja haastamaan kavereita mukaan ;)

Minä haastan mukaan toiset Mammalandian bloggaajat

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Pikkusisko 7 viikkoa


Pikkusiskolle tuli täyteen 7 viikkoa ja huimaa kehitystä on tapahtunut sitten syntymän.
Tarkkoja mittoja en tähän voi lisätä, sillä neuvola on ensi viikolla. Vaatteista kyllä hoksaa, että pituutta on venytty ja massaa on kerrytetty. Ollaan nimittäin siirtymässä kokoon 62, sillä bodien nepparit eivät meinaa mennä kiinni ja hihat ovat auttamatta lyhyet.

Sainkin vihdoin pukea Pikkusiskolle tämän tekemäni kelta-harmaan setin. Body on Paapiin kaavakirja lapsille - kirjan Hippu-body. Se on malliltaan kapoisampi kuin useimmat Ottobren kaavat. Helppo sekä nopea ommeltava jos käytössä on saumuri ja ompelukone vierekkäin. Housut ovat  Ottobren (1/12) Little houses. Tuttu kaava jossa on mukavasti tilaa vaippapyllylle. Kuosikankaat pääsevät housuissa mukavasti esiin saumattoman etumuksen ansiosta ja taakse saa tehtyä sievät frillat halutessaan,

Pikkusiskon mielestä tämä setti ei selkeästi ole tarpeeksi keltainen, sillä hän päätti lisätä siihen omat värinsä oikein niskaan asti. Sanotaanpa näin et aika haastava on sit niskakakkojen kanssa riisua tämä body ilman lisäsotkua :D

Mutta niitä tytön kuulumisia. Pikkusisko on edelleen todella aurinkoinen lapsi. Hän naureskelee leveästi ja jokeltelee hiukan. Hän tosiaan kujertaa jutellessaan ja se on niin sydäntäsulattavaa <3 Isosisko on myös alkanut jälleen pyytelemään siskoaan syliin ja molemmat hymyilevät toisilleen leveästi. Pikkusisko on alkanut seuraamaan enemmän siskonsa puuhailuja ja viihtyy pitkään lattialla matolla köllötellen jos Isosisko vieressä rakentaa legoillaan. Köllötellessään Pikkusisko vääntäytyy kovasti kyljelleen..eli kiire ois päästä kääntymään.. Jaiks!

Pikkusisko ei arvosta vieläkään yksin nukkumista, vaan parhaiten nukutaan perhepedissä. Onneksi se on itselle jo tuttua ja osaan nukkua hyvin vauvan vieressä. Eli äidilläkään ei väsymys paina kun saa levättyä hyvin. Pikkusisko on hyvä nukkumaan ja hän tarvitsee vielä paljon unta. Iltaisin hän saattaa karjua kovasti jos pääsee yliväsyneeksi pari tuntia oltuaan hereillä. Manduca pelastaa näissä tilanteissa. Päiväunetkin Pikkusisko nukkuu joko rattaissa tai manducassa. Alan siis olemaan aika taitava kotitöiden tekijä vauvan kanssa ;) Tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen sekä lattialla olevien lelujen keräys on melkoista taiteilua, kun vauva on manducassa etupuolella. 

Pikkusiskosta taitaa tulla kans melkoinen tissihirmu, sillä hänelle ei tutit kelpaa eikä olla edes tuttipulloa kokeiltu. Olisi aika kokeilla tuttipulloa jotta pääsen miehen kanssa treffeillekin tässä. Vinkkejä saa antaa kuinka saada vauva välillä syömään pullostakin :)

Sellaisia ihania kuulumisia täältä. Kohta lähdetään kävelylle nauttimaan auringosta ja hakemaan Isosisko kerhosta. Ihana kevät!

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Blogini synty

Mammalandian yhteistyöpostauksen aiheena on tällä kertaa kertoa oman bloginsa syntytarinat. Käy lukemassa lisää tarinoita esimerkiksi Kochanie Jäähypenkki  ja Askeleita perheenä-blogien synnystä.

***

"Tästä se nyt alkaa..

Pääsette kurkkaamaan meiän perheen tapaa ottaa esikoinen vastaan. Luvassa on todella huikeita käsitöitä käsityönoviisilta, vauvavarusteluita, ajatuksia odotuksesta ja kaikesta muustakin meiän perhettä koskevasta."

Näillä sanoilla alkoi Meiän perhe-blogin taipale 30.6.2014. Olin vasta jäänyt sairaslomalle kovien supisteluiden ja selkäsäryn vuoksi. Joten hengailin paljon kotona ja tein käsitöitä. Jossain vaiheessa olin kypsytellyt ajatusta blogin perustamisesta tarpeeksi ja tartuin toimeen. Alkuaikojen postauksissa puhuin paljon vauvavarusteluistamme ja pienistä arjen asioista. Eli sen kummempaa syntytarinaa ei blogistani ole, päätin vain alkaa pitämään sitä.

Blogini täyttää kesäkuun lopussa jo 3 vuotta! Tässä ajassa on käsityötaidot kehittyneet, tullut toinen lapsi, menty naimisiin sekä kirjoitettu 310 postausta. Teitä rekisteröityneitä lukijoita on 16 kpl ja tilastojen mukaan uudestaan palaavia lukijoita on enemmän. Joten en yhtään pistäisi pahakseni vaikka lukijakseni rekisteröityisit ;)


Käsityöt ovat olleet vahvasti mukana blogissani. Nämä heppapöksyt olivat ensimmäiset housut mitkä tein esikoiselle.. ja kehitystä on kyllä tapahtunut kun katsotaan viimeisimpiä ompeluksiani. Kuvaamisen laadusta ei voi sanoa samaa. 


Blogin kirjoittaminen on jatkunut näin pitkään tarpeesta saada purkaa ajatuksia kirjoittamisen muodossa, halusta dokumentoida arkeamme sekä tarpeesta jakaa onnistumisia ja ideoita. Vaikka en ole aktiivisin postaaja niin lähes päivittäin kuitenkin ideoin aiheita, joista haluan teille puhua. Toivon voivani auttaa toisia..vaikka edes parilla askarteluidealla lasten kanssa tehtäviksi tai vinkkaamalla arjen helpotuksista. Blogiini eksytään esimerkiksi etsimään ohjeita pehmoleluun tai sokerittomiin pipareihin.

Esikoisen odottamista


Toisen odottamista

Blogini tulevaisuudesta kun ei vielä voi tietää, niin keskityn vain tuottamaan oman näköistä sisältöä jonka toivon uppoavan osaan blogini kävijöistä. Olisi mukava kuulla että kuinka moni täällä on alusta asti seurannut kirjoituksiani?


maanantai 13. maaliskuuta 2017

Someton sunnuntai

Eilen tuli mieheltä hyvä idea, jonka sitten toteutettiinkin. Eli someton sunnuntai :) 
Oltiin päivä ilman ylimääräistä sometusta, eli molemmat pisti kännykät piiloon ja mies teki vain pakolliset työhommat. Myönnetään et aamupäivästä kurkkasin puhelinta ja vastasin pariin viesteihin, mut facebook/instagram ja muut "prousaamiset" pysyivät poissa. Arvatkaapa mitä? Aikaa tuli PALJON lisää. 

Ulkoiltiin rauhassa koko perheen kesken, tehtiin yhdessä ruokaa, leikittiin, siivottiin, katsottiin lastenelokuva Zootropolis, nautittiin toistemme jutuista rauhassa jne.. Ai että. Tämä tulee kyllä toteutettua useampana sunnuntaina. Toivon jopa et tästä tulisi uusi rutiinimme. Suosittelen kokeilemaan :)



Oli myös vähemmän yllättävää huomata, että Isosisko käyttäytyi paremmin kun sai reilusti huomiota. Sitä vähän epäilinki et osa uhmakiukkuilusta johtuu siitä kun positiivista huomiota ei aina saa tarpeeksi. Sitä sitten haetaan ilkeilyllä. Joten tästä yhden päivän kokeilusta oppineena muistaa taas enemmän touhuta kotihommia sekä leikkejä yhdessä Isosiskon kanssa.  Isosisko myös vetäisi 3h päikkärit kun taisi väsähtää touhuilusta. Eli voisiko väsyneinä päivinä toimia se, että pidetään se aamupäivä superkivaa yhdessä ja sit saa levätä pitkien päikkäreitten aikana? ;) 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kuulumisia Pikkusiskolta ja Isosiskolta

Noin viikko sitten juhlittiin Pikkusiskon ristiäisiä. Juhlista tuli onnistuneet, vaikka neidit olivat molemmat nuhassa. Isosiskolla alkoi flunssa kovalla yskällä ja sitten nousi korkea kuume. Vasta sitten alkoi nenä vuotaa kunnolla. Pikkusiskolla on ollut lähinnä nenän valumista ja pientä yskää. Nyt onneksi aletaan olla paremman puolella ja päästään jopa ulos nauttimaan noista hyvistä aurinkoisista keleistä.

Ristiäisistä tulee kuvakooste hiukan myöhemmin, kun saan kuvia valtuuttamaltani valokuvaajalta ;) Mutta tässä pari kuvaa makusteltavaksi etukäteen. Ristiäisvärinä oli nyt keltainen ja sääkin sattui olemaan juuri täydellinen: aurinkoinen ja talvinen.



kimppu voileipäkakku

Pikkusisko on kova tyttö nauramaan. Ei tarvitse kuin vähän porista hänelle niin johan alkaa suu levenemään ja silmät tuikkimaan. Ihana! Hän myös kovasti nostelee päätään mahallaan ollessaan ja potkii jaloilla vauhtia. Tästä en ole niin innoissani kun hirvittää et mihin se ihan minivauva on kadonnut. Pikkusisko nukkuu vielä suuren osan päivästä, mutta rytmiä on havaittavissa. Aamusta hän heräilee kahdeksan maissa ja silloin jaksaa olla 30min-1h hereillä, kunnes nukahtaa jälleen pariksi tunniksi. Sitten ruokatauko ja taas unille. Pisin aika hereillä on usein 12-14 välillä kun Isosisko nukkuu.. sekä illalla 20-22 välissä. Nukkumaan mennään yhdessä klo22. Hän viihtyy kovasti vieressä ja sylissä, mutta välillä hänet on saatu nukkumaan esimerkiksi rattaisiin tai sänkyyn. Harmi vaan kun Isosisko tykkää kovasti rutistaa niin tarkkana saa olla, ettei nukkuvaa vauvaa mennä herättelemään.

Isosiskolla on selkeästi loppunut kuherruskuukausi Pikkusiskon kanssa. Siskoa tekee mieli rutistaa todella kovaa ja on erityisen hauskaa hakea huomiota läppäämällä vauvaa kasvoille. Samalla tavalla pyrin antamaan huomiota Isosiskolle, mutta onhan se huomioiminen vähän muuttunut nyt kun mies on palannut enemmän työn pariin. Eli opetellaan nyt oikein urakalla sitä kahden lapsen kanssa pärjäämistä kun huomio pitää jakaa yhtäaikaa molemmille.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Sipulinen bataattikeitto

Kotiimme saapui kutsumaton vieras viime viikolla eikä se ole lähtenyt vieläkään pois. Karkottamisen avuksi kokkasimme yhdessä Isosiskon kanssa kattilallisen voimakashajuista keittoa. Toivotaan sen auttavan tämä flunssan karkottamisessa.



SIPULINEN BATAATTIKEITTO

Bataatti
Inkivääripalanen
Sipulia
Valkosipulia
Suolaa
Cayannepippuria
Currya
Persiljaa

Kuori ja pilko bataatti sekä inkivääri pienemmiksi paloiksi. Heitä kattilaan ja pistä vettä niin että palat peittyvät. Kiehumista odotellessa kuullota sipulinpalat voissa. Heitä sitten nekin kattilaan ja mausteet perään. Anna kypsyä kunnolla ja soseuta sauvasekoittimen avulla. 

Sitten vain nautiskelemaan tästä hiukan kirpsakasta keitosta. Määriä en nyt laittanut sillä fiilispohjalta niitä pistettiin, mutta inkiväärin kanssa kannattaa olla säästeliäs. Se maistuu voimakkaasti jos innostuu liian paljon käyttämään. 

tiistai 28. helmikuuta 2017

Keltaista kullanmuruille

Olen saanut jälleen aikaiseksi istahtaa ompelukoneen ääreen, joten tytöt ovat saaneet hiukan mätsääviä vaatteita. Tätä Majapuun Kamomillaheppa-kangasta olen monet kerrat ihaillut ja sitä löytyykin kangaskaapista nyt kahdessa värissä. Tai löytyi sillä sain tuosta keltaisesta tehtyä Isosiskolle 98-kokoisen paidan (kaava Ottobre 6/16 Black cat.) ja Pikkusisko sai Mekkobodyn koossa 56 (Ottobre 4/16) 


Näistä tuli mielestäni todella suloisia! Näillä kaavoilla meinaan tehdä muistakin kangaskaapin aarteista käyttövaatetta. Nyt on todella hyvä tehdäkin vaatetta kun 50cm palasta saa molemmille tehtyä kokonaisen vaatteen. Laskin että nämäkin maksaisivat noin 8€ kipale. Ei ollenkaan hassumpi summa :) 


Tänään menemme jälleen Ompelukerhoon Pikkusiskon kanssa. Kuljen nyt kevään ajan kerran viikossa kansalaisopiston Iltahetki ommellen-kurssilla. Nyt alussa saa pienempi kulkea mukana, mutta kun hän kasvaa niin sitten saa isi nauttia tyttäriensä kanssa laatuajasta kun äiti käy ompelemassa. 

maanantai 27. helmikuuta 2017

Sosiaalinen media osana arkea

Mammalandian tämän kuukauden yhteistyöpostauksen aiheena on sosiaalinen media. Linkin kautta pääset lukemaan toisten bloggaajien ajatuksia aiheesta.
***


Tämä onkin aika kinkkinen aihe joka sai minut jälleen heräämään sometukseeni. En ole erityisen ahkera pävittämään facebookia tai instaa, mutta selailen niitä päivittäin. Vauvan tulon myötä huomasin vähän liimautuneeni kännykän kanssa lukemaan Tammikuisten vauvojen -whatsapp ryhmää. Pyrin siihen ettei lasten hereillä ollessa tulisi vietettyä aikaa tietokoneella tai kännykällä. Se päätös pitää 80% ajasta..,myönnetään että kun Isosisko katsoo lastenohjelmia niin tällä mammalla on puhelin kädessään. Ja silloin kun väsyttää niin tulee liiankin helposti selailtua muka tärkeitä asioita useammin. Siitä tulee huono omatunto joka yhdistettynä väsymykseen..ei ole hyvä combo.

Puhelinta en kuitenkaan haluaisi täysin kaappiin päivän ajaksi pistää, sillä sen avulla nappaan lapsistani kuvia, äännitän Isosiskon lauluja ja muutenkin dokumentoin arkeamme. Ja jaan omia kokemuksiani noissa mammaryhmissä. Se hälventää yksinäisyyden rajoja kun voi olla kontaktissa ulkomaailmaan näppärästi.

Eli somettamisella on hyvät puolensa ja huonot puolensa perheen arjessa. Huonoa se on silloin jos se syrjäyttää lapsen ja parhaimmillaan se tukee äitiyttä ja jaksamista. Jokaisen vain täytyy löytää ne omat tapansa ja määränsä tässä asiassa.

Sen vuoksi olen pohtinut kuinka itselleni määritän sopivan määrän sometusta lasteni ja puolisoni seurassa. Olen määritellyt asiaa niin, että puhelin on äänettömällä suurimman osan päivästä. Eli soitan ja vastaan takaisin silloin kun on hyvä tilanne. Koneelle istahdan silloin kun Isosisko nukkuu/kerhoilee/leikkii isänsä kanssa. Näillä eväillä mennään nyt. Katsotaan sitten miten käy kun Pikkusisko kasvaa enemmän.

Yhteistyössä Mammalandia

maanantai 20. helmikuuta 2017

Testissä Ainu Medela Swing Maxi -rintapumppu

Sain kokeiltavakseni Ainu Medela Swing Maxi sähkö- ja paristokäyttöisen rintapumpunAiemmin olen kokeillut Ainu Medela Mini Electric -sähköpumppua sekä käsikäyttöistä Aventin rintapumppua, Sekä tietenkin sairaalan sähköpumppua, jonka merkkiä en kyllä muista tähän hätään. Eli monenlaisista pumpuista on kokemusta, mutta nyt kyllä löytyi voittaja kokeilemistani rintapumpuista.



Nimittäin tämä Swing Maxi on helppokäyttöinen sekä hellä rinnoille. Siinä ei tarvitse kuin osata koota pumpun osat yhteen ja sitten asettaa tötterö rinnalle ja painaa yhtä nappulaa. Swing Maxi aloittaa ensin parin minuutin herutteluvaiheen, jonka jälkeen se alkaa pumppaamaan maitoa jäljitellen vauvan luonnollista imurytmiä. Se toimii! Noissa aiemmissa pumpuissa tälläistä toimintoa ei ole, joten muistan kuinka herumiseen tuntui menevän aikaa ja pidin vielä imutehoakin kovalla. Ei ihmekään että välillä vähän sattui.




Swing Maxiin kuuluu kaksi pumppua, joten voit halutessasi pumpata molemmat rinnat yhtä aikaa. Tämä tuplapumppaus ei ole ihan oma juttu, sillä siinä joutuu molemmat kädet pitämään varattuina. Paljon mieluummin hoidan rinnan kerrallaan ja samalla pystyn lukemaan lehteä tai syömään /juomaan/ imettämään. Ainulta löytyy kyllä tähän  ongelmaan ratkaisu, sillä heiltä löytyy "pumppausliivit" joiden avulla voit pumpata molemmat rinnat ilman käsiä.

Swing Maxi on myös mukavan pienikokoinen, joten sen voi näppärästi ottaa mukaan reissuun. Jos sähköpistokkeita ei ole lähellä, niin rintapumppu toimii 6kpl AAA-paristoja.




Pumppupakkauksen mukana tulee myös Ainu Medela Alma, joka on syöttöratkaisu rintamaidolle. Sillä syötettäessä maitoa virtaa vain silloin kun vauva imee. Eli sen avulla voidaan pullolla syöttää vauvantahtisesti ja rauhallisesti ilman pelkoa siitä, että maitoa virtaa liian nopeasti. Imemistekniikka pysyy samanlaisena kuin rinnalla syötettäessä. Tämä on huikean hieno juttu, mutta miehen kanssa löysimme yhden puutteen tässä. Miten testaat maidon oikean lämpötilan kun sitä maitotippaa ei tahdo saada sieltä pullosta tulemaan ulos? Jouduimme avaamaan korkin ja lusikan avulla testasimme maidon oikean lämpötilan. Mutta tämä tulee käyttöön tästä pienestä lisähommasta huolimatta, sillä oletan että tämän avulla ei vauva niin helposti opi hylkimään rintaa vaikka pulloruokittaisiin välillä.


Tällä pumpulla kerään tällä kertaa maitoa luovutukseen ja uskon saavani suuremman määrän kerättyä. Olen nimittäin testannut pumppaamista niin sohvalla kuin pöydänkin ääressä ja se on onnistunut molemmissa tapauksissa helposti." Ei hassumpaa ei hassumpaa" niin kuin jossain lastenohjelmassa sanottiin.


Yhteistyössä: Ainu ja Mammalandia

torstai 16. helmikuuta 2017

Synnytyskertomus vol 2

Nyt sain vihdoin kirjoitettua ylös vähän synnytyskertomusta toisesta synnytyksestä.
Ensimmäisen synnytyskertomukseni voit lukea täältä


Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin klo 2 jälkeen kipeään supistukseen ja jäin seurailemaan siinä miten ne kehittyisivät. Supistukset olivat sellaisia mukavan kirpsakoita jotka sain hengittelyllä ja jumppapallon kanssa pidettyä aisoissa. Koetin vielä nukkua huonolla tuloksella.

 Klo 4 aikaan supistukset alkoivat säännöllistymään ja taisin tässä välissä pistää tensin selkään. Siinä sittten miestä herättelin ja pohdiskeltiin mitä tehtäis. Supistukset tihenivät 7min väleihin ja aloin torkahtamaan aina supistuksen välillä. Tässä vaiheessa oli kivunlievityksenä kaurapussi, tens ja matala mörinä eli synnytyslaulu. Mies hermoili ja passitti synnärille tarkistettavaksi aamun Pikku Kakkosen jälkeen. Joten synnärille ajeltiin ruuhkassa puol yhdeksän maissa. Olin tarkistuksessa 4cm auki ja supisti käyrän mukaan säännöllisesti. Itse tunsin kyllä vain yhden kipeän supistuksen käyrien ajan.

Meillä oli esikoinen mukana synnärillä joten suukotin häntä hyvästiksi ja tytön kummitäti haki hänet hoitoonsa. Sillä aikaa minä siirryin saliin ja mies tuli sitten perässä. Käyrien mukaan nyt supisti jo 2minuutin välein, mutta helposti vielä pärjäilin niiden kanssa. Klo 10.50 pääsen ammeeseen jossa on ihana olla ja supistukset tuntuvat helpoilta. Kuitenkin alan pian tuntea oloni pahoinvoivaksi ja lähden puolen tunnin päästä pois ammeesta. Sain siinä päänsäryn, joka onneksi lähtee särkylääkkeellä pois. Tässä vaiheessa olen 6cm auki ja jäljellä paksu reuna. Saan ilokaasun käyttööni.

Syön lounasta puolen päivän aikoihin ja mies käy myös kanttiinissa syömässä. Sen ajan porisen kätilöopiskelijamiehen kanssa kaikenlaista. Supistukset ovat napakoita, mutta lyhyitä ja niitä tulee 3-5min välein. Supistusten ajaksi nousen huojuttamaan lantiota ja naukkailemaan ilokaasua. Muuten lepäilen keinutuolissa ja jumppapallolla.

 Klo 15 jälkeen kohdunsuun tilanne tarkistetaan ja se on vieläkin 6cm auki. Kokeilen siis pcb-puudutusta, jotta saisin vähän levättyä ennen ponnistusta. Puudute ei auta mielestäni paljon yhtään ja joudun jo tekemään töitä pysyäkseni supistusten ajan rentona.

 Klo 16 jälkeen toivon spinaalia jotta saisin kivuilta lepoa sillä vielä on monta senttiä edessä aukeamiseen. Minulle keretään laittaa kanyyli ja siinä samassa minulla menee lapsivedet. Sillä samalla sekunnilla kipeydyn tosi kovasti ja alan hiukan panikoimaan. Kohdunsuu aukeaa todella nopeasti ja käännyn kylkiasentoon ponnistamaan. Mies auttaa tukemalla jalkoja ja pitämällä minut järjissäni puhumalla rauhoittavasti ja tsemppaavasti. En oikein kätilöitä edes kuulekaan, sillä olen niin kivuissani. Ilokaasua imin vaikka se ei tuntunut auttavan kipuun yhtään. 

 Ponnistan vauvan ulos 11minuutissa. Lapsivesien menosta 38minuutissa aukean loput 4cm ja saan ponnistettua vauvan ulos..,Eli melkoinen loppurutistus tuli. Ensitöikseni kysyin kumpi sieltä tuli ja tyttöhän se oli <3

Pieni tyttö syntyi 30.1.2017 klo 17.01. Mitoilla 3988g ja 50cm. Apgar-pisteet 9/10/10 

Synnytyksen kesto 13h 10min
Vaihe 1: 12h 50min 2: 11min 3: 9min


maanantai 13. helmikuuta 2017

Pientä ja parasta


2 viikkoa tulla tupsahti täyteen Pikkusiskolla <3 
Hän on unelias pieni tyllerö, joka katselee hereillä ollessaan ympäristöään suu suppuralla ja silmät isoina. Niin hellyyttävä näky! Tämän uneliaisuuden ajattelen johtuvan antibiooteista joita joudun syömään kohtutulehdukseen. Onneksi Pikkusisko on kuitenkin säästynyt pahemmilta mahavaivoilta. Pikkusiskolla on  tukassaan punainen pigmentti, joka näkyy nyt kauniin auringonpaisteen myötä. Ollaan miehen kanssa ihmetelty, että mistä tälläinen punapäisyys tulee pikkuiselle. Muistaakohan joku sukulainen että suvussa olisi punapäitä?

Käytiin pienen etapin tavoittamisen kunniaksi tyttöjen kanssa ulkona tekemässä lumihevonen, kun pakkastakaan ei ollut. Isosisko tosi hienosti auttoi rakentamaan hevosta, joka kuulemma on Tuttiritarin hevonen. Pikkusisko nukkui sen aikaa vaunussa kun polle rakennettiin. Pikkusisko pääsi kyllä hiukan aiemmin sisälle isin seuraksi, jotta saatiin vähän kuviakin otettua. 


Juuri nukutin onnistuneesti Isosiskon kainalooni. Meillä on viime aikoina ollut melkoisia taisteluita nuo päikkäreille nukahtamiset. Tänään meni kuitenkin vain puoli tuntia nukahtamiseen..JEE! Taktiikkana oli nyt se, että vauva pötkötteli ja nukkui mahani päällä ja Isosisko pötkötteli kainalossani. Juteltiin siinä hiukan ja lauleskelin ensin lauluja ja lopuksi hyräilin kunnes isompi nukahti. Koetin itsekin nukahtaa, mutta olen vieläkin virtaa täynnä. Otan siis nyt omaa aikaa ja sitten kömmin takaisin sänkyyn nukahtamaan, jos kerkeän.

Tälläisiä minikuulumisia täältä vauvakuplasta :)