torstai 24. heinäkuuta 2014

34+0

Söpö vauveli tuossa. Lähde: vau.fi

Raskausviikko 35 

Vauva köllöttelee tässä vaiheessa kohdun seinämiä vasten, sillä lapsiveden määrä on vähentynyt. Sen liikkeitä on helpompi seurata tässä vaiheessa. Sikiön kynnet alkavat olla jo pitkät, joten se saattaa raapia itseään. Vauva painaa noin 2700g ja on noin 45cm pitkä. (Lähteet: terve.fi, babycenter.com)

Omat fiilikset

Tasan viikon päästä on edessä viimeinen neuvolalääkäri, jossa toivottavasti tehdään synnytystapa-arvio. Vauveli selkeästi majailee perätilassa, sillä hikka tuntuu oikean kyljen alla ja ylämahassa tuntuu selkeä kova symmetrinen kohta. Hikan perusteella päättelen sen olevan pää. Kävellessä tuntuu melkoisesti painetta alakerrassa, joten vauva on vissiin laskeutumassa. Mut eihän tässä olekaan kuin pari hassua viikkoa enää niin kokoaikaisia ollaan :)

Lomakuulumiset

On ollut ihanaa ajella aurinkoisessa Suomessa, vaikka pitkään istuminen aiheuttaakin selkäkipuja. Ollaan herkuteltu Tulikiven ravintolassa, käyty Kolin maisemia katsomassa ja morjestettu kavereita. Pitkien välimatkojen ja hitaan ajoneuvon vuoksi päätettiin ettei lähdetäkkään tämän etelämmäs. Ollaan siis tällä hetkellä Joensuussa. Mikä on muuten ihana lomakaupunki. Torilta kannattaa hakea riisipiirakoita ja herkutella niillä torin vieressä olevissa keinuissa. Linnunlahden leirintäalueen vieressä on Jokiasema, missä on yksi Suomen parhaimmista terasseista veden ääressä. Matka jatkuu pienen auringonoton jälkeen Kuopioon päin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti