perjantai 25. heinäkuuta 2014

Reissun päällä

Terveisiä täältä Kuopion Rauhalahdesta! Asuntoautoilu on ihan mukavaa näin loppuraskaudessakin, kunhan tarpeelliset viilennykset on hoidettu ja nestettä on tarpeeksi. Olen ollut melkoisen turvoksissa nämä reissupäivät, sillä hellelukemissa ollaan pysytty. Auton sisälämpötilakin ajaessa on aikalailla +31 astetta. Mutta maisemat on ihania ja ollaan päästy kokemaan ihan uusia juttuja.

Armas asuntoautomme. Kiitos lainasta veli!

Tälläiset heinäpaalit sopii paljon paremmin Suomen kesään. Niinkuin heinäseipäätkin.

Esimerkkiä aamupaloistamme. Gluteenitonta mysliä, marjoja ja mantelimaitoa..mmm
Ulkohuussit on tulleet tutuksi reissun päällä..


Tulikiven pihassa oli tälläisiä kivestä tehtyjä huonekaluja. Hienoja ja isoja olivat!

Savusauna, jota emme testanneet.

Tukkijätkä näyttää taitojaan.

Jätkänkämppä jossa syötiin perinteinen ateria: rosvopaistia lisukkeineen. Oli siinä savustettua lohtakin, kalakukkoa, salaattia. Ihan hyvät pöperöt oli, vaikka kaikkea en uskaltanut maistella.

Illan päätteeksi pulahdettiin kylpylään. Monenlaisia altaita oli tuossa, mutta viihtyvyyteen olisi voinut panostaa enemmän.
Eli suunnitelmiinhan tuli muutos kuten jo aiemmin mainitsin, eikä valloiteta Etelä-Suomea. Alkoi nimittäin tämän mamman olo olemaan melkoisen tukalaa, joten parempi lyhyemmillä ajoetapeilla edetä. Sunnuntaina kun pitää jo olla kotona. Vielä siis pari päivää! Heh on vissiin maha taas kasvanut, sillä olen jo kahdesti kuullut tämän matkan aikana kysymyksen: "Onko tulossa yksi vai kaksi?"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti