lauantai 19. heinäkuuta 2014

Juhlava viikonloppu

Tänä viikonloppuna on juhlittava ihan urakalla, nimittäin nyt juhlitaan kolmea ihmistä. Kahdella on syntymäpäivät ja yksi juhlii valmistumistaan lääkäriksi. Tänään kävimme jo valmistujaisjuhlissa ja harmittelin paikan päällä, kun unohdin kameran kotiin. Juhlista ei nyt ole kuvan kuvaa. Kävimme myös etukäteen viemässä lahjan 13 vuotta täyttäneelle neitokaiselle. Huomenna sitten juhlitaankin kummipojan 1- vuotis syntymäpäiviä. Eli kakkua saa oikein urakalla syödä nyt :)

Juhlissa on ollut mukavaa, mutta lähemmäs +30 asteen helteessä alkoi olo tuntua tukalalta. Jalat mukavasti turposivat ja aivot tuntuivat valuvan korvista ulos. Että vois kyllä juhlapäivinä olla vähemmän hellettä. Olis helpompi raskaana olevankin keskustella muiden kanssa, kun ei puuskuttaisi pelkkä istuminen.

Olen tässä myös mitannut verenpaineitani, jotka ovatkin pysyneet hyvinä. Mutta pulssi on levossa 103! Eipä ole ihme jos tuntuu väsyneeltä ja oudolta kehossa. Pitäisiköhän tuosta huolestua?

Nyt hemmottelen itseäni viilentävällä jalkarasvalla ja lepäilemällä. Kylmät persikatkin parantavat mukavasti väsynyttä mielialaa.
Persikkaa..mmm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti