keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Pukinkonttiin käärittyä

Tänä vuonna tein harvinaisen paljon itse joululahjoja, toivottavasti lahjan saaneet ilahtuivat ja arvostavat näihin käytettyä aikaa :) Kuvat eivät ole mitenkään laatuluokkaa, sillä nämä on äkkiä nappastu ennen kuin käärin ne pakettiin.


Pienin kummipoika sai lämpimän lakin lisäksi tälläiset kirjoneulesukat, joiden kuvion sovelsin omasta päästäni. Näistä tuli mielestäni todella suloiset. Onneksi koko osui juuri nappiin.


Pariin pakettiin käärin tälläiset heijastavat tumput. Eli nuo rusetit ovat heijastinkangasta. Sisällä fleeceä ja ulkona joustofroteeta/joustocollegea. Nämä käsissä on turvallisempi ulkoilla koirien kanssa pimeällä.


Iso pieni kummipoika sai vaatesetin, jossa seikkailee traktori. Pikkulinnut olivat laulaneet, että ajoneuvot kiinnostaa tätä poikaa :) Toivottavasti on oikean kokoiset ja saa tuoda tuunattavaksi, jos esimerkiksi resorit haluaa tuonne housun lahkeisiin.


Pari kosteudenimijää autoihin tuli myös tehtyä. Nämä on niin helpot tehdä, että melkein teki mieli kaikkien pakettiin tälläiset pistää :D


Siskonpoika sai villasukat kunnioitettavassa 45 koossa. Yllättäen tein nämä alle viikossa, sillä kokeilin kaksi sukkaa yhtä aikaa -taktiikkaa. Joka toimii ihan tosi hyvin! Kaapeistani löytyy turhanki monta yhden parin sukkaa, sillä kerkeän vähän unohtaa millä silmukkamäärillä olen tehnyt kantapäät. Joten tämä taktiikka pelastaa huonomuistisemmankin tekijän. Nyt ehkä uskallan aloittaa ne anelmaiset itselleni :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti