maanantai 25. elokuuta 2014

Rakas vauvamahani



Lähiömutsin blogiteksti pisti pohtimaan omaa suhtautumistani vauvamahaani. Olen aina ollut kova koskettelemaan lähimmäisiäni silitellen tai pelkästään kättä pidellen olkapäällä jne. Töissä lasten parissa totuin siihen, että joka päivä jossain vaiheessa jokainen lapsista sai edes pienen silityksen tai tukan pörröttämisen. Pidän myös kovasti ajatuksesta, että eron hetkillä halataan sillä eihän sitä tiedä milloin oikeasti ihmisen näkee seuraavan kerran. Olen siis lähtökohdiltani melkoinen hiplaaja :)

Kun raskauteni alkoi ja viikot lisääntyivät, keskityin nukkumaan mennessä alavatsani tuntemuksiin. Toivoin niin kovasti tuntevani liikkeitä, jotka todistaisivat pienokaisen olemassaolon. Ajan myötä tunsinkin ensin lämpöä, ja pikkuhiljaa kuplivia liikkeitä. Joku onkin joskus hyvin "kauniisti" sanonut, että lapsen ensiliikkeet tuntuvat lähinnä ilmavaivoilta. Näinhän se on.


Kun vatsa sitten kasvoi ja liikkeet tuntuivat yhä enemmän ja enemmän, aloin silittelemään vatsaani enemmän. Juttelu vatsalle tuntui ja tuntuu edelleen oudolta, mutta koskettelu ei. Varmaan tämän mahatietoisuuteni takia huomasinkin kuinka helposti minua supisti töissä. Jouduinkin jäämään aikaisin sairaslomalle, sillä supisteluita alkoi tulemaan välillä kipeitäkin pelkän kovottelun lisäksi.

Nyt kun vatsani on jo iso ja selkeä vauvamaha, olen sitä kohtaan hyvin suojelevainen. Inhoan väkijoukkoja ja pidän vaistonvaraisesti kättä suojana vatsani päällä. Jos joudun ohittamaan ihmisiä ahtaissa paikoissa käännän selkäni heitä kohti, ja pidän vatsani mahdollisimman kaukana. Kun toiset ihmiset koskevat vatsaani ilman lupaa tunnen samaan aikaan ylpeyttä ja pientä ahdistusta tilanteesta..
Tykkään myös silittellä vatsaani hakien siitä jonkinlaista lohtua, en tiedä lohdutanko enemmän lasta vai itseäni. Mutta hyvältä se tuntuu ja toivon, että vauvallakin tuntuu hyvältä. Välillä pusken melko voimakkaasti vastaan, kun vauva päättää murtaa kylkiluitani.

Olen ylpeä myös vauvamahani ulkomuodosta. Siihen ei nimittäin ole tullut kuin pari pienen pientä raskausarpea (vielä) ja se on kooltaan iso, mutta ei liian iso. Kyllähän tätä välillä väsyttää kantaa ja selkäkin on kipeä, mutta voin kuvitella sen ikävän sitten kun maha on tyhjä. Harvemmin ne suolet pukkii takaisin, jos niitä koskettaa.

Melkoisen jättipitkä postaus tuli, mutta ihmiset nauttikaa vatsastanne. Se on kuitenkin pienen hetken vain lainassa toisella. Ja onhan se todella mahtavaa huomata kuinka ihmeellinen keho on, kun pystyy tuottamaan pienistä ainesosista uuden ihmisen!

PS. Jos jotakuta kiinnostaa niin olen rasvannut vatsaani kookosöljyllä ja Urtekramin Aloe vera -vartalovoiteella.

2 kommenttia:

  1. Hävisiköhän mun kirjoittama kommentti bittiavaruuteen...Mutta...
    Ihana masu ja tsemppiä loppuun :) Tässä tuli aivan ikävä omaa mahaa 4 kuukauden takaa <3 Mulle tuli pari haaleaa raskausarpea viikolla 40+0, en ollut uskoa kun terkkari tämän totesi :D Minä myös ahkerasti rasvailin, olikohan apua vai ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Luulisi nyt ahkeralla rasvauksella jotain vaikutusta olevan, jos ei muuta niin ei ainakaan niin pahoiksi arvet tulisi. Joillekkin kylläkin synnytyksessä repeää kunnon raskausarvet..Auts

      Poista