lauantai 10. syyskuuta 2016

Herkkuhetkiä Ellan kanssa

Yhteistyössä Mammalandia ja Ellas Kitchen

Joku saattaa muistaa, että mainitsin Tyttären synttäripostauksessa kivasta paketista jonka hän pääsi aukaisemaan syntymäpäivänään.
Paketista paljastui ihanan värikäs kokoelma Ella´s Kitchenin soseita.


Kaikille on varmasti tuttuja nämä lastenruokahyllyjen väripilkut, eli tuttavallisemmin ellasit. Ellas Kitchen on brittiläinen luomuruokaa tarjoava yritys jonka tavoitteena on tarjota helposti lisäaineettomia ja maistuvia ruokia. Heidän värikkäät ja kirkkaat pakkauksensa on suunniteltu stimuloimaan kaikkeja aisteja. Ja sen kyllä uskon sillä nämä paketit on houkuttelevia. :)


Kokeiltavaksi saimme monia makuja joista aika moni oli täysin uusia. Edes noita kaikkia pieniä Smootheja ei olla keretty maistamaan aiemmin. Ne on kivasti värikoodattu nimissäkin, kyseessä on The Red one, The Green One, The White One, The Yellow One, The Purple One ja The Pink One. Jo nimistä pystyy vähän aavistelemaan mitä sisällöstä löytyy. Esimerkiksi punaisessa (The Red one) on mansikkaa, vadelmaa, omenaa ja banaania, sekä tilkka sitruunamehua. Nämä on sellaisia välipaloja joita kannattaa aina olla mukana sillä nämä lähes satavarmasti maistuu lapselle. Eikä kokokaan ole liian iso.


Nämä vihannes- ja hedelmäsoseet on todella positiivinen yhdistelmä. Sillä ainakin minä välillä mietin kuinka paljon hedelmäsokeria lapsi saa päivän aikana pelkästään  hedelmäsoseista. Mutta kun lapselle voi tarjota näitä pusseja missä mukana on vihanneksia, on ongelma ratkaistu. Esimerkiksi tämä Broccoli, pears + peas on hyvin mielenkiintoinen yhdistelmä. Tyttärelle tämä maistui irvistelemättä, mutta myönnetään että omaan suuhun parsakaali maistui aika vahvasti. Tälläisiä makuyhdistelmiä ei ihan heti uskoisi tulevan vastaan :)  Carrots, apples+ parsnips, Peaches+ bananas ja Mango baby brekkie ovat hiukan tutumpia makuyhdistelmiä monille. Nämäkin upposivat Tyttärelle hetkessä, paitsi Mango baby brekkie jonka äiti nassutti itse koska se sisältää maitoa. Onneksi suurin osa tuotteista on maidottomia.


Reissuilla ellaseja on ollut helppo ostaa sillä niitä löytyy lähes joka kaupasta. Näitä ruokasoseita Chicken Casserole, Veggie Lasagne ja Spag Bol olen välillä ihmetellyt kaupassa, mutta en ole uskaltanut kokeilla. Siksi olikin todella mukavaa päästä nyt kokeilemaan niitä. Kokeilimme Veggie lasagnea kylmiltään pussista ja se maistui lähes kaikki, ehkä se olisi lämpimänä mennyt kokonaan? Loput maut lämmitin erikseen lautasella ja ne Tytär söi hyvin. Nämä voisivat olla hyvä särkymätön ruokavara mukana kun vertaa lasipurkkeihin. Mutta mielestäni vaativat lämmityksen jotta uppoavat hyvin :)

Eli tälläisen yllätyksen saimme synttäreiksi ja sekä Tytär että minä ollaan innoissamme maisteltu näitä extraherkkuina. Täytyy seuraavalla kauppareissulla ostaa itselle tuota valkoista kookoksen makuista sosetta (The White one) sillä se osui ja upposi kookoksen ystävään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti