tiistai 13. tammikuuta 2015

Kuinka EI nukuttaa lapsi

Tässäpä vähän koostetta meiän eilisestä Tyttären nukutuksesta..

Heräiltiin kuuden jälkeen aamulla ja Tytär leikki lattialla, kunnes alkoi väsykitinä. Miehän näppäränä nappasin rinnalle nukahtamaan, mut eipäs se rauhoittanut vaan kauheat märyitkut tuli. Siinä sitten kantelin,lohduttelin,koitin antaa rintaa, käytin vaunuissa pyörähtää, uudelleen syliin..kunnes kahdeksan pintaan nukahti uupumustaan vaunuihin. Niissäpä ei unta tullut kuin puolisen tuntia vaan.

Sitten noustiinki ylös ja leikittiin ja puuhailtiin kaikenlaista..Kuten yritettiin nukuttaa tyttö uudestaan kun selvästi oli väsynyt ja kiukkuinen. Pienet 10min torkut nukahti miehen sylissä, mut kunnolla nukahti sitten klo 13 ja tietenki isovanhemmat pamahti paikalle. Tytär heräsi sitten puolen tunnin tirsojen jälkeen kattomaan ihmeissään vieraita.

Sittenpä seuraavan kerran sain Tyttären nukahtamaan neljän maissa ja silloinkin hän puolen tunnin välein vaati uudelleen nukuttamisen imettäen. Hän nukkui melkein pari tuntia, kunnes kyllästyin ja nappasin sohvalle ihmettelemään. Sielläpä kitinöitiin ja välillä leikittiin, kunnes kannoin väsyneen tytön nukkumaan.

NYT tyttö nukkuikin sitten 19-03 välin herättämättä minua kertaakaan (tyhmänä menin vasta klo 22 nukkumaan) 8h unipätkä!! Kolmesta asti tääl heräteltiin äitiä kitisemällä ja viideltä päätin nousta aamukahvin keittoon..

Et näin..Ei kannata missään nimessä päästää lasta yliväsyneeksi :(

2 kommenttia:

  1. Voi ei! Tuo yliväsymys on kyllä pahinta. Se on kumma juttu... Luulisi, että väsyneenä se uni tulisi, mutta se onkin harhaluulo, kun on kyse vauvoista. :D Toivottavasti rytmiä sieltä taas löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on ihan sitä ittiään ku menee yliväsyneeksi :( Onneksi nyt tajus taas sen, et nukuttaminen on pop eikä luota siihen et kyl se vauva itse osaa nukkua tarpeeksi..Ei välttämättä :)

      Poista