torstai 30. lokakuuta 2014

Flunssa tuli taloon...

...ja ei saa jäädä tänne asumaan!

Äidin sylissä päikkäreillä

Tosiaan nyt on päällä tämän vuoden ensimmäinen kunnon flunssa, niin minulla kuin miehellänikin. Ja epäilyttävästi näyttää siltä, että Tytär on myös nuhassa. Ainakin olen tänä aamuna pyydystänyt nenäfriidalla kirkasta räkää häneltä. Mieheni on nyt jo voiton puolella taudista, joka hänellä alkoi viime perjantaina. Minulle tauti iski tiistaina, jolloin nuhan lisäksi nousi kahdeksi päiväksi kuume. Nyt torstaina on ensimmäinen kuumeeton päivä, ainakin tähän asti. 

Nyt vähän jännittää, että pääsemmekö mieheni kanssa huomenna ensimmäistä kertaa kahdestaan RIL:in vuosijuhlaan. Olen jo tyyliin synnärillä luvannut hänelle tuonne lähtä, ja Tyttärelle on loistava hoitajakin tiedossa. Tytärtä tulisi hoitamaan siskoni jolla on kaksi lasta, joten tietotaitoa löytyy. Nyt vain odotellaan huomista, että nähdään missä kunnossa vauva on ja missä itse. Sekä pystynkö lähtemään moneksi tunniksi pois Tyttären luota.

Soittelin jo Neuvolaankin ja kyselin kotihoito-ohjeita, sekä sitä milloin lääkäriin pitää 2kk vanhan kanssa mennä. Ohjeiksi tuli seurata lapsen yleisvointia ja syömistä. Lääkäriin kannattaa mennä mielummin turhan herkästi näin pienen kohdalla, kuin kotona sairastella. Lääkettä ei saisi antaa ilman lääkärin konsultointia. Kotona voi parannella tukkoista oloa tyhjentämällä nenää keittosuolatippojen avulla ja pitämällä kohoasennossa. Muita keinoja on sipulisilppu sängyn vieressä, vicks-salvaa rättiin lähelle roikkumaan (kunhan vauva ei ylety siihen) ja höyryhengitys.

Aamujumppaa

Lääkäriin ehdottomasti jos:
- vauvalle nousee kuume yli 37,5 (hoitajan mukaan varmuuden vuoksi jo tällä lämmöllä)
- vauva muuttuu flegmaattiseksi, ei ole oma itsensä vaan tavallista unisempi
- ei syö kunnolla
- tauti ei helpotu vaan kestää pitkään

Peukut pystyyn siis, että Tytär pysyisi terveenä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti