Olen viettänyt kohta kaksi kuukautta melkoisissa imetyshuuruissa, jonka läpi oikean maailman on hankala ollut päästä. Pieniä irtiottoja olen tehnyt tytön hoidosta, jotka samalla ovat olleet energiaa tuovia että kauhean ikävän tuottajia. Huomaan olevani todella kiinni Tyttäressä. Hänen itkunsa saa minussa aikaan fyysistä pahaa oloa, vaikkakin olen nyt hiukan oppinut sitä itkuakin sietämään.
Äitinä tunnen olevani tällä hetkellä hyvin omistautuva. Tytär on mielessä ja vieressä 24h. Vähän pelkään sitä löydänkö hukkuneen minuuteni sitten kun sillä on enemmän aikaa tulla esiin, mutta se olkoon sen ajan murhe. Tällä hetkellä päiväni täyttyy suloisesta, hymyilevästä pikkutytöstä, jonka hoito suurimmaksi osaksi on mahtavaa. Öisin ei vieläkään heräillä paljon, mutta väsyttääpä se kuitenkin.
Mies ja kissa on joutunut vähän paitsioon, vaikka olen tarkoituksella halitellut ja pussaillut miestäni jotta hän ei ihan unohtuisi ;) Kissaakin rapsuttelen päivittäin, mutta en läheskään niin paljon mitä aiemmin. Tuntuu että 90% hellyydestä menee jo Tyttärelle, se loput 10% jakautuu oman itseni ja miehen sekä kissan välillä.
Tuntuu siltä, että aiemmin eletty elämä olisi kuin elokuvaa. Kiinnostuksen kohteet on todellakin muuttuneet bilettämisestä kotoiluun. Välillä on hankaluuksia ollut luopua pelkästään oman napansa kaivelusta ja ottaa vastuuta perheestä. En olisi raskausaikana uskonut sanovani tätä, mutta onneksi odotus kestää sen 9kk. Onpahan ollut 9kk aikaa sopeutua siihen ettei oma keho ole omassa vallassa, sillä nytkään se ei ole täysin omassa käytössä. Ei voi syödä mitä sattuu, jotta Tytär saa hyvänlaatuista maitoa. Liikkuakin pitää jotta pysyy kunnossa ja jaksaa neitiä kanniskella. Ajatuksetkin pyörii toisen hyvinvoinnissa, ja oma hyvinvointi on turhankin helppoa unohtaa. Vaikka hyvinvoiva äiti on parasta lapselle.
Tälläisiä hajatelmia tältä äidiltä. On mielenkiintoista lukea tämä postaus uudestaan sitten kun lapsi on isompi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti