lauantai 18. lokakuuta 2014

Loistavaa syksyä!

En ole pitkään aikaan ollut näin tohkeissani kaupan lankaosastolla. Mutta nyt sen löysin mistä olen aiemmin lukenut, eli löytöni oli heijastava villalanka. Siis sellainen lanka, josta voi ommella pipon joka toimii heijastimena. Tässä Novitan Heijastus-langassa on 63% akryyliä, 27% villaa ja 10% polyesteriä (heijastavaa kuitua).

Pipo onnistui aika hyvin, vaikka mallin omasta päästäni keksin. Virkkasin tuon vähän nurinkurisesti aloittaen alhaalta ja kaventaen sitten kärkeä kohti. Enkä kuten löytämissäni ohjeissa, joissa virkataan pipo ympyrästä alkaen. Onpa hankala selittää tuota, toivottavasti ymmärsitte pointin.


Tässä alemmassa kuvassa näkyy sitten sitä heijastusta. Pitihän tuota mennä heti pimeään vessaan testaamaan ja hyvin heijastaa. En sitten tiedä kuinka näkyisi pimeässä auton valoissa, mut tuopa edes vähän lisää turvaa pimeneviin iltoihin. Villa tuossa langassa tekee piposta tosi lämpimän. Tänään kun pipoa ulkoilutin, niin ei päätä palellut.



 Meillä on muuten Tytär alkanut jo jumppailemaan ahkerammin. Nyt viihdytään jo kymmenisen minuuttia helposti lattialla ja pää nousee jo näin korkealle. Muutenkin selvästi on haluja pyöriä ja Tytär vetääkin melkoisen helposti mahalta selälleen ison päänsä avulla. Ja äiti ylpeänä vieressä ihailee toisen ketteryyttä, vaikka jotkut meinaavat et hän vain vahingossa kääntyy.


Hän on myös nyt siirtynyt kokonaan 62 kokoisiin vaatteisiin,. Tuli tippa linssiin kun viikkailin pois 50-56 vaatteet. No onneksi tässäkin koossa on ihania vaatteita, mitä saa neitokaiselle pukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti