lauantai 4. helmikuuta 2017

Ensimmäisten päivien kuulumisia

Unirätti saatu Ainulta

Nyt on ihan pakko istahtaa alas hiukan hehkuttamaan meiän ensimmäisiä yhteisiä päiviämme. Vauvan kanssa kävi ensinnäkin tosi hyvä tuuri synnärillä, sillä päästiin rauhalliseen huoneeseen ikkunapaikalle. Huoneessa minulla kerkesi olla kaksi huonekaveria, joista ensimmäinen pääsi perhehuoneeseen tiistaina. Keskiviikkoyönä tuli sitten toinen huonekaveri ja sinä päivänä kotiuduimme itse. Joten yllättävän hyvin saatiin vauvan kanssa lepäiltyä ja samanlaista väsymystä ei nyt olekaan mitä oli esikoisessa.

Isosisko on ottanut pikkusiskonsa vastaan sydäntäsulattavan hellästi. Vauvaa pitäisi saada pitää sylissä mahdollisimman paljon ja hän innoissaan hoitaapi vauvaa silitellen ja laulellen. Tunteet ovat siis vielä hyvin hellät pikkusiskoa kohtaan ja äitiäkään vastaan ei olla taisteltu. Olen kyllä tarkoituksella ottanut yhteistä aikaa esikoisen kanssa, jotta mustasukkaisuutta ei niin esiintyisi. On ollut ihana porista iltapalapöydässä ja askarrella jotain pientä yhdessä. Syliin olen ottanut hänet aina kun pyytää.

Päikkäreille ollaan menty koko perhe samaan sänkyyn ja nukahtaminen on esikoisellakin ollut vähän helpompaa nyt. Nytkin hän nukahti viereeni käsi kädessäni samalla kun vauva pötkötteli mahallani. Ja äitiähän herkistää ja kovasti..onnenkyyneleitä on tullut valuteltua jo pariinkin otteeseen. :D

Täytyy myöntää että näiden kahden neidin äitinä oleminen on tällä hetkellä parasta mitä tiedän <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti