keskiviikko 11. tammikuuta 2017

38+0 kuulumiset


Vielä ollaan hyvinkin yhdessä kasassa ;) 
Viime viikonlopun aikana sain kokea melkoisen yllätyksen,
kun ystäväni yllättäen illalla pölähtivät paikalle ja nappasivat minut mukaansa. Olin sinä päivänä ensin siivonnut miehen kanssa koko kotimme ja vielä hoitanut kummityttöä, joten olin melkoisen yllättynyt kun yhtäkkiä oven takana oli kolme naista minua odottamassa :D Luulin ihan että jään koomailemaan sohvalle loppuillaksi.

Naiset veivät minut keskustaan ja siellä odotteli vielä yksi ystävä. Määränpäämme oli ravintola, jossa pääsimme syömään tavallista tuhdimman iltapalan ;) Oli tosi mukavaa istua ravintolassa ja jutella mitä mieleen tuli. Naiset olivat värkänneet minulle ihanan vaippakakun, jonka sisällön aion lähipäivinä kaivella esille. Nyt ollaan vain ihailtu ihanaa kakkua yhdessä Tyttären ja miehen kanssa. Arvuuttelivat he myös vauvan sukupuolta, syntymäaikaa ja painoa. Melkeinpä toivon ettei suurin osa ole oikeassa syntymäajasta, sillä moni arvuutteli yli lasketun ajan menemistä ;)


Seuraavana päivänä ajelimme sitten vielä siskoni luo hoitamaan hänen poikiaan päiväksi. Joten kun istuimme saunassa näiden kahden vauhtipäivän päätteeksi, olin melkoisen kipeä ja sain tuta supistuksia. Jännäsin että alkoiko lähtö olla lähellä, mutta ei. Ihan hyvin pystyimme vielä mummolaan ajelemaan yökyläilemään. Siellä jännäsinkin vielä enemmän tuleeko keskellä yötä lähtö synnärille, sillä selässä supisteli melkein tunnin ajan 10minuutin välein. Täytyy myöntää että olin helpottunut kun aamulla heräsin ja hoksasin et kasassa ollaan.

Eli melkoista jännitystä on ollut nyt ilmoilla. Ja sain malttia odotella synnytystä kun Tyttärelle nousi kuume ja me molemmat olemme hiukan nuhaisia. Toivotaan et nuha jäiski vain tälle asteelle. 

Tänään täällä siis poksutaan 38+0. Esikoisesta lähdin synnärille 38+5 ja jäin sille tielle käynnistykseen. Nyt on hyvät fiilikset siitä ettei samankaltaista synnytystä ehkä tule. Streptokokki on negatiivinen ja vauva laskeutunut, joten luulen saavani olla kotona avautumisvaiheen alun. Jee :) Viimeksi tosiaan oltiin synnytyssalissa ennen kuin synnytys saatiin käyntiin. Nyt toivon paljon luonnollisempaa käynnistymistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti