keskiviikko 31. elokuuta 2016

Tytär 2vuotta!

"Silloin kun sinä synnyit,
paistoiko aurinko?
Oliko taivaalla pilvi,
tähtien karkelo?

Silloin kun sinä synnyit,
olihan kaunista niin.
Lapsonen, et tiedä,
kuinka sinua odotettiin."
-Anna-Mari Kaskinen

Näillä sanoilla kaksi vuotta sitten ilmoitille ihmisille rakkaan Tyttäremme syntymän. Tuntuu kuin tuo hetki olisi ollut ihan vasta, mutta on siitä tosiaan kaksi vuotta! Tänä aikana hän on osoittanut useasti kuinka ihana persoona on.

Tämä touhukas ja puhelias neiti harjoittelee nykyään kovasti omaa tahtoaan, mutta samalla hän jakelee auliisti haleja ja pusuja ihmisille joista tykkää. Hän on lopettelemassa juuri imetystä johon äitikin koettaa mukautua. (Jee päästiin 2vuoden imetystavoitteeseen) 

Tytär nukkuu omassa sängyssään samassa huoneessa kanssamme ja syö täysin samaa ruokaa kanssamme. Paitsi maitotuotteita hän ei syö. Paljon ollaan siis tultu eteenpäin maito- ja kananmunaherkkyydestä. Vaippoja hän käyttää vielä, mutta käy hän potallakin.

Synttäreitä ollaan nyt juhlittu hoitolasten kanssa tanssimalla diskovalossa, ulkoilemalla lähipuistossa, antamalla kortin&pienen lahjan sekä herkuttelemalla Tyttären valitsemilla ruuilla. Illalla saunotaan vielä koko perheen kanssa ja Tytär pääsee vaahtokylpyyn. Tälläistä pientä mukavaa arkista touhua siis tänä syntymäpäivänä. Suvun ja ystävien kanssa juhlittiin jos sunnuntaina tyttären vanhenemista. Saapa nähdä miten ensi vuonna menee :) 

Paljon onnea rakas!


Tytär sai synttäriaamuna avata postista tulleen paketin jossa oli superkiva yllätys hänelle. Lisää kuulette myöhemmin, mutta tässä hiukan kuvamaistiaisia yllätyksestä.



2 kommenttia:

  1. Elämän ihana taika,
    on eteenpäin vievä aika.
    Sillä jokainen kaunis muisto,
    on sydämessä kuin kukkiva puisto.
    Onnea 2-vuotiaalle :)

    VastaaPoista