tiistai 29. maaliskuuta 2016

Tytär 1v 7kk

Käytiin neuvolassa kuulemassa kuinka Tytär onkaan kasvanut. 1,5v olikin vasta nyt 1v 7kk. Joten kovasti olen odotellut tätä aikaa. Ainahan se on mukava kuulla oikeat mitat vaikka kotosalla välillä ollaan koetettu mittoja ottaa. Vaatteistakin kyllä näkee että pituutta on tullut reilusti kuukausien aikana ja Tytär on nyt 86cm pitkä. Paino oli 12,6kg. Eli oikein keskiviivalla ollaan molemmissa käyrissä.



Leikit 
Tyttären lempileikkejä tällä hetkellä on duploilla rakentelu sekä Muumitalon kanssa touhuilu. Myös nuppipalapelit, muovailu ja maalaaminen kiinnostaa kovasti.
Ulkosalla hän vetää pulkkaa tai vaatii päästä itse istumaan. Lähipuistossa hänellä pitää päästä isojen lasten liukumäkeen jossa on ensin monta porrasta ja sitten ylätasanne jossa hän hihkuu innoissaan. Pitkä liukumäki mennään alas selvästi vielä jännittäen. Lumipallot on parasta ja niitä pitää ahkerasti kannella ympäriinsä.

Toisten lasten kanssa onnistuu yhteisleikit pallon kanssa. Muuten vielä on vieressä toisen touhun katsomista tai saman lelun viemistä. Mutta tässäkin jo ollaan rauhoituttu ja maltetaan paremmin alkaa leikkimään muilla leluilla. Kovaa omimista ei vielä ole ollut eikä millekään lelulle tunnu syntyneen voimakasta kiintymyssuhdetta. Unikavereina toimii Leo Leijona ja kaksi Niiskuneitiä.



Motoriset
Joka paikkaan päästään ja kiipeillään. On tosi hauskaa kiivetä keittiön pöydälle kikattelemaan ja konttailemaan, varsinkin kun siitä aina napataan lattialle asti jolloin pääsee uudestaan kiipeämään ylös. Sängyssä hyppimistä harjoitellaan ahkerasti, mutta vielä ei olla hoksattu kuinka kunnolla ponnistetaan ylös. Juosta osataan ja välillä hipsitään varpaisillaan. Tanssiminen on nyt ympäri pyörimistä pieni hymy kasvoilla.

Kynäote on vieläkin hyvä! Piirtämistä harjoitellaan ahkerasti päivittäin ja hauskinta tällä hetkellä on pyytää äitiä piirtämään kissa. Kun äiti on sen piirtänyt niin Tytär piirtää siihen päälle ja hokee kissaa. Nuppipalapeleissä on näppärä ja helmiäkin osaa jotenkin pujottaa piipunrassiin. Saksilla leikkaaminen kiinnostaa ja sitäkin reenaillaan melkein päivittäin.


Puhe
Paljon puhetta ja matkimista. Omaa höpöttelyä on vähemmän ja enemmän puhutaan oikeasti tarkoittavia sanoja. Tyttärellä tulee välillä kolmen sanan lauseita ja laskemista mukana yksi, kaksi, kolme. Eniten tulee vielä yksittäisiä sanoja ja kahden sanan lauseita ( äitin tissi, tissi maito, Nekku mauuu)

Värejä ollaan myös alettu ahkerammin käymään läpi, sillä eläinten äänet osataan hyvin ja ruumiinosatkin osataan nimetä. Tytär osoitteleekin summittaisesti eri juttuja ja sanoo yleensä "punane".

Tykkää kovasti laulamisesta ja aika hyvin pysyy melodiassa. Hämähäkki, Tuiki tuiki tähtönen ja Piippolan vaari on lemppareita tällä hetkellä.

Nukkuminen
Nukahtaa sivuvaunuun sievästi kun mennään ensin juttelemaan päivän touhuista ja lauleskellaan pari laulua. Sitten pötköttelen ja odottelen Tyttären nukahtamista, sillä hän pistää kovan huudon pystyyn ja karkaa sängystä jos koetan aiemmin lähteä. Tytär nukkuu yleensä 20-6.15 välin yhdellä herätyksellä.

4 kommenttia:

  1. Hienoja taitoja ja vitsit sä jaksat panostaa kaikenlaiseen treenailuun (sakset, kynäote yms)! Ite taidan mennä siitä mistä aita on vähän matalammalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin sitä tiikeri raidoistaan pääsee :D Työn puolesta kun on tottunut näitä kädentaitoja opettamaan joten helposti niitä toteuttaa arjessa. Eikä näissä taidoissa ole mikään kiire joten ihan huoletta voi olla :)

      Poista
    2. Saanko kysyä, mitä teet työksesi :) Tosi kivalta kuulostaa nuo teidän puuhastelut. Me ollaan vain vähän väritelty kynillä paperille, mutta eiköhän sitä vielä ehdi :D

      Poista
    3. Lastentarhanopettaja olen :) Tuotahan se vielä tämän ikäisten kanssa on, että kokeillaan kynää paperille ja ihmetellään sitä jälkeä. Ei se sen kummempaa ole :)

      Poista