perjantai 6. marraskuuta 2015

Kuinka saada lisärahaa?

Olen aina haaveillut siitä, että jäisin lapsen ensimmäisiksi vuosiksi kotiin häntä hoitamaan. Onneksi mieheni on tämän haaveen mahdollistanut, mutta jokainen tietää kuinka hoitoraha riittää vain pakollisiin menoihin. Jos niihinkään.. ja minä ainakin pidän monista asioista joihin tarvitsee rahaa.. kuten uusista vaatteista, elokuvista, kuntosalista jne.

Lisärahalla on aina tarvetta ja ajatus siitä, että voisi hoitovapaan aikana myös maksaa kunnolla lainojaan pois on huikea!

Siksi innostuin todella paljon saadessani käsiini Tiia Konttisen Sinullakin on oikeus vaurastua kirjan.

Kirjassa käsitellään todella selkeästi eri talouden hallintaan liittyviä asioita ja bonusoppaissa annetaan ihan suoraan vinkkejä lisätulojen saamiseen. Tämän kirjan tiedot ahmin iltaisin Tyttären nukahdettua ja olenkin pistänyt asioita paremmalle tolalle.

Koska innostuin kirjasta niin paljon, niin haluan jakaa sen teidän kanssanne. Kirja on lanseerattu tällä viikolla ja sen kunniaksi se on alennuksessa vielä huomiseen 7.11 klo 23.59 asti. Siihen saa ne bonusoppaat mukaan vielä huomiseen asti ☺

Käy lukemassa lisää kirjasta täältä

*Yhteistyössä tehty postaus

4 kommenttia:

  1. Toinen vaihtoehto on aloittaa kotoa käsin tehtävä lisätienestityö. Ei tarvitse luopus mistään ja miettiä mistä karsisi. Ilman että se kuitenkaan vie vapaa aikaa ylimääräistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Pitää vain löytää se itseä kiinnostava lisätienesti ☺

      Poista
  2. Oman talouden hallinta on paljon muutakin kuin lisätienestin hankinta. =)
    Ajatus lisätienestistä on todella hyvä siitä näkökulmasta, että lisäraha mahdollistaa sen, että kuluja ei tarvitse karsia jos tulot tippuvat.

    Mutta elämä on harmillisesti arvaamatonta. Kaikkea rahaa ei voi laittaa pelkästään kuluttamiseen vaan osa on syytä laittaa puskuriksi esimerkiksi työttömyyttä tai sairautta varten.

    Itselle on ollut todella suuri yllätys, miten paljon ylimääräistä kulua erityislapsista aiheutuu. Monesti emme tiedä lapsen synnyttyä, millainen hänestä/heistä kasvaa.

    Tänä päivänä keskittymis- ja ylivilkkaus haasteet ovat kasvamaan päin. Erityislapsista aiheutuu ylimääräisiä menoja mm. terapioihin kuskaamisen, lääkkeiden, lääkärinlausuntojen sekä erikoisruokavalioiden muodossa. Tavaroita särkyy leikin tiimellyksessä aika paljon ja esimerkiksi meillä silmälasit on uusitta kaksi kertaa vuodessa, ensimmäisellä kerralla näön huononemisen vuoksi ja toisella kerralla rikkoutumisen takia.

    Mitä aikaisemmassa vaiheessa oman talouden ottaa hallintaan, ennakoi, kasvattaa puskuria sairautta tai työttömyyttä varten, sitä helpompi on nauttia myös kylpylöistä, kasvohoidosta tai uusista kengistä =D Voit ostaa mitä haluat rahalla etkä kalliilla luottokortilla.

    6,5 vuoden pankkitaustalla uskallan sanoa, että talous voi ajautua todella nopeasti todella syvään kriisiin, josta nouseminen vaatii useamman vuoden ponnistelun. Tämä kirjoittamani kirja voi olla myös erinomainen lähde ennakoimaan noita haasteita ja auttaa niistä selviytymistä.

    Tiia Konttinen
    Kirjailija, bloggaaja, valmentaja

    VastaaPoista
  3. Oman talouden hallinta on paljon muutakin kuin lisätienestin hankinta. =)