lauantai 31. lokakuuta 2015

Isänpäivälahja kokille

Törmäsin todella hyvältä kuulostavaan mausteseokseen, jonka voisi tehdä yhdessä lapsen kanssa. Nimittäin pekonisuolaan , jota voi käyttää mausteena esimerkiksi pastaan, pitsaan, keittoon.. vaikka mihin suolaisaan ruokaan. Uskon, että tämä herkku piristää kotikokin mieltä sen paljastuessa paketista. Ohje on helppo kuin mikä.



Pekonisuola 


500g pekonia
1,5 rkl ruususuolaa
2rkl mustapippuria

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Levitä pekoni leivinpaperin päälle irralleen toisistaan. Paista noin 15-20min kunnes pekoni on rapeaa. Kuivaa ylimääräinen rasva puhtaan pyyhkeen avulla tai talouspaperin avulla. Anna jäähtyä. 

Pekonia voit murustaa parilla tavalla. Voit laittaa jäähtyneet palat minigrip pussiin ja antaa lapselle kaulimen. Ohjeista lasta hakkaamaan pekoni pieneksi muruseksi. Lisää joukkoon suola ja maustepippuri ja heiluttakaa se yhdessä sekaisin. 
TAI 
Lisätkää pekoni ja mausteet tehosekoittimeen ja antakaa sen hoitaa työ.

Laittakaa seos lapsen kanssa koristeltuun kannelliseen astiaan. 

Seosta säilytetään jääkaapissa. Muista käyttää puhdasta lusikkaa aina kun annostelet sitä ruokaan. Suolan ansiosta tämä säilyy kauan, mutta itse en kahta viikkoa pitempään säilyttäisi. Muista tarkkailla tuoksua ja makua, siitä tietää onko vielä syötävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti