lauantai 1. elokuuta 2015

Meiän häät: 2 viikkoa häihin!

Elokuu kääntyi esiin seinäkalenterissa ja silloin se jysähti taas tajuntaan. Häät on ihan pian! Häämatka on ihan pian! Tyttären synttärit on ihan pian! Tästä tulee melkoisen euforinen elokuu, sillä tämä kuukausi sisältää niin paljon onnellisia ja isoja asioita :)

Häävalmistelut alkavat olemaan jo hyvällä mallilla. Nyt lähinnä vain ostellaan sellaisia asioita, joita ei aiemmin kannata ostaa ja lyödään lukkoon viimeisiä asioita. Huikeaa :) Vuosi on kulunut nopeasti häiden suunnittelun osalta ja olo on tämän suhteen hiukan pöllämistynyt. Olenko kerennyt nauttia häävalmisteluista? Kummasti asiat ovat valmistuneet, mutta aika vähän on ollut sellaista oloa et ihanaa järkkäillä ja askarrella. Olisi varmaan kannattanut pitää ne häät ennen kuin tekee pikkuapurin :D

Häämatkaa odotamme innolla ja se on samalla Tyttären ensimmäinen ulkomaanmatka. Neitokaiselle on löytynyt alennusmyynneistä aivan älyttömän söpöjä kesävaatteita, joita ei vielä Suomessa ole päästy kokeilemaan. Vähän meinaa jännittää miten pärjätään Espanjan kuumuudessa, mutta onneksi asuntomme on viihtyisän näköinen. Joten voimme kuumimpaan aikaan viettää siestaa siellä.

Tytär täyttää elokuun viimeinen päivä vuoden! Meidän pieni vauveli on jo nyt touhuava taapero, mutta äiti ei helly puhumaan kuin vasta sitten taaperosta. Meiän vauva <3 Meillä muuten kävellään ilman tukea ja päivä päivältä pitempiä matkoja.

Päivät ovat  niin touhukkaita, ettei niissä pysy kunnolla perässä. Siksi tässäkin postauksessa tulee vain nämä pari kuvaa. Koetan saada itseäni niskasta kiinni ja tehdä kuvapostauksen hääjutuistamme tässä parin viikon sisällä.
Kukkien suunnittelua pöydälle. Päädyttiin tuohon oikeanpuoleiseen lasiseen.

Tyttären ihana morsiusneitomekko. Hänelle tulee tähän vielä valkoinen bolero, mutta juhlakengät on vielä etsinnässä!



3 kommenttia:

  1. Oi miten jännää! Häiden suunniteluaika oli niin ihanaa. :) Mulla ei tietty ollut pientä ihmistä silloin viemässä aikaa ja sain keskittyä töiden ohella ihan sataprossasesti. Mistä tuo teidän neidin mekko on? Aivan tositosi söpö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyl jännää mut tosiaan tuntuu välillä ettei aikaa löydy väkertelyyn ☺ Pitää päikkäreillä heti tarttua tilaisuuteen. Tuo mekko on ihan Halpa Hallin löytö 😄

      Poista
    2. On kyl jännää mut tosiaan tuntuu välillä ettei aikaa löydy väkertelyyn ☺ Pitää päikkäreillä heti tarttua tilaisuuteen. Tuo mekko on ihan Halpa Hallin löytö 😄

      Poista