torstai 27. lokakuuta 2016

Mitä talvivauva tarvitsee?

Otsikon kysymystä olen pohtinut tässä jo jonkin aikaa. Esikoinen kun syntyi syksyllä niin kylmimpään aikaan hän oli jo puoli vuotias. Mutta nyt syntyykin pikkuinen keskelle kylmintä ajanjaksoa (oletettavasti) joten esimerkiksi pukeutuminenkin täytyy miettiä vähän erillä tavalla. Esikoinen ei vauvana viihtynyt rattaissa koko kauppareissua joten häntä usein kannettiin sylissä loppumatka ja nyt kovasti mietityttää, että miten sellaisen pikkuisen tiitiäisen suojaisi jos hän on samanlainen?

Keräsin siis 4 tärkeintä hankintaa muistilistaksi itselle, sekä muille talvivauvaa odottaville.

1. Lämpöpussi turvakaukaloon

Kuva Pinterest
Tämä takaa sen, että vauvalla on mukavan lämmintä kun liikumme kaukalon kanssa ulkona. Mutta samalla hänet saa kiinnitettyä turvavöihin jämäkästi ja turvallisesti, sekä sisätiloissa pussin voi aukaista varovasti. Joten toivottavasti unet jatkuvat paremmin sisätiloihin tultaessa. Esikoisen kanssa oli välillä haastavaa kun hän ulkona ollessa nukahti ja heräsi pian sisälle tultaessa, koska oli niin kuumissaan talvihaalarissaan.

2. Toukkapussi merinovillasta
Casa De San Pedro-blogin ihana toukkapussi <3

Tämän aion pienelle tehdä itse, jotta saan sen varmasti pehmeänä ja merinovillaisena. Tarkoituksena on napata toukkapussi heti synnytysosastolle mukaan, sillä vauvan ajattelin kääriä tälläiseen niiksi ajoiksi mitä hän ei ihokontaktissa ole. Eli lähinnä siksi aikaa kun minä syön tai käyn vessassa. Ei luulisi pienellä tulevan kylmä, vaikka saataisiin ikkunapaikka osastolla.

3. Merinovillaista vaatetta

Tai yleensäkkin villaista vaatetta. Silverjunglelta löysin merinovillaisia sukkahousuja joita tilasin testiksi Tyttärelle ja pikkuiselle. Ne ovatkin superpehmeitä ja varmasti lämmittävät. Koetan muistaa kertoa käyttökokemuksia kunhan niitä talvipakkasilta saan.

Noiden sukkahousujen lisäksi tarkoituksena on löytää/tehdä villainen välihaalari, villasukat, villatumput sekä merinovillainen kypärämyssy.

4. Babynest

Kuva Pinterestistä
Tämän aion ehdottomasti meille tehdä, sillä tämä toinenkin lapsi tulee varmaan ensimmäiset kuukaudet nukkumaan vieressä. Ja jos tällä saadaan hänet siirettyä sänkyyn nukkumaan helpommin, niin se olisi mahtavaa. Muutenkin tämä vaikuttaa paljon pehmeämmältä ja turvallisemmalta pienen vauvan nukkumapaikalta mitä esimerkiksi esikoisella ollut äitiyspakkauksen laatikko. Must have :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti