sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Taaperon iltapala

Meillä on tehty puurolakko jo pitemmän aikaa sitten. Vaikka olemme välillä kokeilleet puuroa antaa niin menestys on ollut sen verran heikkoa, että nälkä alkaa Tytärtä kesken yötä vaivaamaan. Mutta onneksi keksimme iltapalan joka uppoaa todella hyvin ja pitää nälkää.



Meillä syödään nimittäin jämäköitä smoothieta iltapalaksi. Jämäkkyys tulee siitä ettei nesteitä pistetä mukaan niin paljon. Avokado ja banaani tuovat kermaisen ja pehmeän tuntuman lisäksi tukevuutta tähän, joten yöllä ei herätä nälkään. Kaveriksi kun vielä laittaa marjoja, kookosmaitoa, varsiselleriä yms niin maittava iltapala on valmis.



Nyt kun ollaan flunssaa sairastettu niin ollaan oikein tehohyödynnetty tätä koko perhe, eli aamupalat ja iltapalat koostuu mahdollisimman vitamiinipitoisista smootheista.

Kokeile tälläistä:

Pistä 1-2 rkl chiaa 1dl hasselpähkinämaitoa

Lisää blenderiin 2 banaania, 2 avokadoa, 1 varsiselleri, 2dl mustikoita ja kourallinen pinaattia.

Lisää vasta sitten chiamaito jotta chia kerkeää turvota. Sekoita tasaiseksi massaksi ja nauti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti