lauantai 30. tammikuuta 2016

Tyttären kuulumisia 1v 5kk


Tyttärellä on nyt ollut sellainen tehovaihe oppimisessa, että on pakko kirjoittaa tännekin kuulumisia uusista taidoista.

Ja ihan ensiksi täytyy tehdä paljastus. Meiän tyttö on kauhea Antti Tuisku fani :D
Tai oikeastaan hän tykkää selkeästi kaikesta menevästä ja teknomaisesta musiikista..mistähän johtuu? Ei varmaankaan siitä että miehen kanssa kuunnellaan juuri teknoa usein.
Tytär vaatii monta kertaa päivässä "keinutaa keinutaa" ja tömistelee edestakaisin jaloillaan. Sitten laitetaankin Tuiskun Keinutaan kuulumaan ja jorataan pehmolelut sylissä sitä. Hyvää hyötyliikuntaa itselle myös.

Liikkumisessa on muutenkin tullut muutoksia, Tytär tykkää tömistellä pikkuaskelin pitkin asuntoa. Hän taitaa leikkiä juoksevansa. Välillä hän myös kokeilee varpaillaan kävelemistä. Kuperkeikkojakin hän on oppinut heittelemään sängyllä ollessaan.

Ja se kiipeily..nyt kiivetään keittiön tuoleille ja pöydälle asti jos päästään. Tv taso on valloitettu jo useita kertoja sohvasta puhumattakaan. Tyttärellä on myös nyt tullut sellainen hauska leikki, että hän käy valtaamassa toisen istumapaikan jos tämä siitä lähtee. Usein hän hyökkää isänsä istumalle tuolille ja kihertelee onnessaan jos isi tulee ihmettelemään kuka hänen paikalleen istahti.

Kynäote Tyttärellä on todella hyvä ja pidän peukut pystyssä et pysyisi noin hyvänä. Nyt ollaan päivittäin piirrelty mustekynillä ja vahaliiduilla. Perhekerhossa hän pääsi kokeilemaan hyvillä vesiväreillä ja selkeästi innostui kun väriä tuli niin hyvin. Eli ostetaan kyllä meillekin noita oikeita pigmenttivesivärinappeja eikä niitä kauppojen edullisia joista ei väriä tahdo saada sitten millään.

Ja mitähän muuta..ai niin! Meillä lauletaan <3 Nyt ollaan iltarutiinina laulettu yhdessä pari laulua ja on niin sydäntäsärkevän suloista kun toinen hoilottaa rytmissä omia sanojaan. Tuiki tuiki tähtönen ja Piippolan vaari on tällä hetkellä lempparilauluja joita lauletaan yhdessä. Hämähäkkiäkin koettaa rallatella mukana.

Muutenkin sanasto on todella paljon kehittynyt. Sen vuoksi haluankin pistää teidät lukijat hiukan arvuuttelemaan mitä tyttö sanoillaan tarkoittaa.

Eli kuka arvaa oikein mitä sana tarkoittaa?

1. Itti
2. Pao
3. Että
4. Papti
5. Ylliin




4 kommenttia:

  1. Kummasti nämä kehittyy ihan huomaamatta ja kun alkaa asiaa miettiä tarkemmin, tajuaakin kuinka paljon jo osataan :) Meillä lempparilaulu taitaa olla tuo Hämähäkki, ja unilauluna ollut ekoista kuukausista lähtien Tuiki tuiki tähtönen. Neiti vähän koittaa sen mukana joskus hyräillä :)

    Hmmm...

    1. isi tai kiitti
    2. pallo
    3. vettä
    4. tätä en kyllä osaa arvata
    5. syliin

    VastaaPoista
  2. Kolme meni oikein :D Joo nämä tulee kyl aika varkain nämä uudet taidot.

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi, jäänkin seurailemaan :) Itse olen vm89 ja esikoinen 10/14 syntynyt. http://emmikoni.blogspot.fi/

    VastaaPoista