keskiviikko 17. elokuuta 2016

Yhteistyöpostaus: Tarvitseeko lapset harrastuksia?

1v odottelee muskarin alkua 
Tarvitseeko 2-vuotias harrastuksia? Tätä kysymystä pohdin jo ennen Mammalandian yhteistyöpostausta. Nimittäin edellisenä syksynä harrastettiin Tyttären kanssa muskaria ja hän selkeästi piti siitä kun sai kerran viikossa käydä ikätovereitten kanssa laulamassa.
Tälle syksylle ollaankin sitten miehen kanssa pohdittu vaikka ja mitä harrastusta uimisesta muskariin. Mutta koska aloitin työt niin päätimme ettei rasiteta Tytärtä sen enempää säännöllisellä harrastuksella.

Sillä mielestäni näin pienelle on ok harrastaa jos se tuo vaihtelua arkeen ja  hän tällä tavalla saa kontaktia muihin lapsiin. Ja mitä isommaksi lapsi tulee niin sitä mukavempi häntä on käyttää harrastuksissa löytämässä uusia kavereita. Nyt asia on eri kun totuttelemme siihen, että suurimman osan viikosta leikitään ja touhutaan toisten lasten kanssa. Se vie jo valtavasti energiaa ja haluan illat rauhoittaa aluksi perheen kesken olemiseen ja kaikkien jaksamisen helpottamiseen. Katsotaan sitten tilannetta uusiksi kun tämä perhepäivähoito muuttuu normaaliksi osaksi päivää.

Pienen lapsen harrastaminen on siis vielä sitä, että touhutaan kivoja juttuja ikätovereiden kanssa. Harrastamisessa ei ole sen suurempaa syytä kuin nautinto. Vielä ei tähdätä tulevaan huippu-urheilijan uraan vaan yksinkertaisesti leikitään ja samalla opitaan uusia taitoja. Siksi tämän ikäiset voivat tarvita harrastuksia, mutta usein päivähoidossa he saavat jo paljon virikkeitä joten heitä ei ole pakko harrastuttaa ;)

Käyhän vielä kurkkaamassa mitä mieltä lasten harrastamisesta on:
Kristae
Rosa ja Neponen
Raparperipolkua pitkin
Neljä veljestä
Haaveilen kaikesta
Tosielämän kotileikkejä
Aatun arkea tunkeilijan kanssa

Yhteistyössä: Mammalandia 

2 kommenttia:

  1. Lapsen ja perheen ehdoilla kun menee niin hyvä tulee!

    Meidän muskari jatkuu taas syyskuussa ja käydään siellä noin kerran viikossa. Musta on huippua, että siihen on kertamaksu eikä tartte sitoutua lukukaudeksi, vaan voidaan käydä silloin kun huvittaa ja halutaan vaikkapa vaihtelua aamuun :)

    Jonain aamuna viime keväänä en vaan jaksanut lähteä tai lapset nukkuivat sen verran pidempään, että ei oltais hyvin ehditty paikalle. Silloin jätettiin muskari välistä eikä mennyt maksua. Usein kyllä tuli aamulla kiire (kiitos meidän myöhäinen rytmi) ja myös juostiin rattailla toi matka muskarille, kun itellä oli semmoinen olo, että tänään mennään sinne vaikka pää kainalossa :D Eli paljon on omastakin fiiliksestä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mahtavalta ratkaisulta tuo, että voi kertamaksulla käydä! Kelpaisi itsellekin kun aina ei välttämättä juuri kerkeä paikalle.

      Poista