maanantai 18. toukokuuta 2015

Tytär omaan sänkyyn

Olemme tähän asti nukkuneet perhepedissä niin, että tytön pinnasänky on ollut sivuvaununa sängyssämme kiinni. Homma on toiminut todella hyvin, ja yölliset imetykset on olleet helppo hoitaa liikkumalla lähemmäs neitokaista ja imettämällä siinä.

Kuitenkin nyt hänen alettuaan liikkumaan enemmän, olen jännittänyt että milloin hän päättää hypätä sängystä pois. Tyynypinot eivät kauan pitele, sillä hän saa ne potkittua/työnnettyä pois edestä. Myös tulevien juhlien ja ulkopuolisten hoitajien vuoksi olen ajatellut että olisiko aika opetella omaan sänkyyn. Omassa sängyssä nukkuessaan ei minulla ole niin helppo imettää häntä uneen, joten tissille nukuttamisesta olisi äidilläkin helpompi luopua :)

Siksipäs pistimme hihat heilumaan, ja eilen muokattiin Tyttären pinnasänky takaisin laidalliseksi ja siirrettiin seinän viereen. Siinä hän viime yönä nukkuikin ja heräsi kolme kertaa yössä. Ekalla kerralla sain Tyttären siliteltyä ja hyräiltyä takaisin uneen nopeasti. Toisella herätyksellä klo kahden aikaan imetin häntä, ja nukutus kesti 40min (graah, kauhean pitkä aika normaaliin 5minuuttiin verrattuna) ja viimeinen herätys oli klo 5. Silloin nappasin hänet meidän keskeemme nukkumaan ja imettelin ja torkuin kuuteen asti. Ei voi sanoa, että olisi yhtä pirteä olo kuin normaalisti ois ollut.

Onneksi aamutreeni, kahvi ja suihku saivat olon pirteämmäksi, ja nyt ei väsytä yhtään! Kaksi viikkoa olen antanut tälle muutokselle armon aikaa, jos positiivista muutosta ei tapahdu. Eli jos Tytär ei ala nukahtamaan kuin rinta suussa, niin siirretään pinnasänky jälleen sivuvaunuksi. Kait mie kaks viikkoa tätä jaksan?

3 kommenttia:

  1. Varmasti hyvä ratkaisu! Hermoja ja jaksamista sinulle :) katso kahden viikon päästä rauhassa tilannetta. En ehkä sinuna luovuttaisi tällöin mikäli homma on kuitenkin parempaan suuntaan päin menossa. Menee muuten opettelu ns. hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta et menee opettelu hukkaan jos vaan periksi antaa. Ja no me otetiin tyttö takasi viereen, kun huomasin et hänellä tulee hampaita! Kolme huonoa yötä selitty myös sillä. Nyt oon nukkunut paremmin vaikka itkua kuuluu tasaisesti ja maito helpottaa kipiää oloa ☺

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista