Odottavan aika on pitkä

Tässä sitä ollaan..lasketun ajan kynnyksellä. Eli huomenna tulee täyteen 40+0. Tuo maaginen virstanpylväs jonka perusteella elämän muutokseen aletaan valmistautua. 

Edellisessä raskaudessa en päässyt laskettuun aikaan asti, joten en voinutkaan kuvitella kuinka hermostuneeksi tunnen itseni tuon päivän lähestyessä. Päivät tuntuvat pitkiltä ja mielekästä tekemistä on yhä hankalempi löytää. Johtuen väsymyksestä jota huonot yöunet vain ruokkivat. Positiivisena puolena on kyllä se, että silloin kun saan nukuttua olen enemmän oma itseni.

Parin viikon ajan olen kokenut päivittäisiä supistuksia (kivuttomia) kunnes kuvioihin tuli nämä kurjat aamuyön menkkajomotukset. Eli ne jotka herättävät puoli neljän aikaan yöllä kipuunsa ja pistävät tarkkailemaan aikaa. Tuleehan ne jomotukset epäsäännöllisesti ja aaltoilevasti. Takana on kaksi peräkkäistä tälläistä yötä ja täytyy myöntää, että meinaa usko välillä loppua tähän. Kuinka kauan tälläisiä jomotuksia täytyy kestää?

Huomaan olevani tosi räjähdysherkkä ja ärtynyt. Tämä ei ole hyvä yhdistelmä pienen uhmaikäisen kanssa..joten tässä liemessä on mukana myös huono omatunto. Näissä hormonimyrskyissä seilatessa täytyy vain haaveilevasti toivoa tulevaisuuden muuttavan tilanteen paremmaksi. Että tämä väsymys, kipuilu ja kiukkuisuus jää taakse. Että luvassa on jälleen enemmän iloisia hetkiä toisten kanssa kuin näitä erakkohetkiä.

Ollaan Tyttären kanssa nyt aamupäivisin vietetty laatuaikaa leipoen, askarrellen ja ihan vain halaillen ja höpötellen. Se tuo päiviin mukavaa sisältöä ja unohdan noiksi hetkiksi pienet säryt ja kivut. Olen myös miehellekin sanonut kuinka paljon arvostan sitä, että hän on ottanut suuremman vastuun arkemme pyörittämisestä jotta saan levättyä. Hän on <3 Tälläisessä välitilassa ollessa sitä tajuaa kuinka ihana oma perhe on. Ja kohta siinä on neljäs jäsen!

Sinua pieni odottelen jo kovasti... 

niin kuin koko lähipiiri.