Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Isosiskon värikäs prinsessasänky



Mummolassa käydessämme mukaani tarttui pinkki verho, joka jossain vaiheessa toimi sängyssäni prinsessaverhona. Nyt oli sen aika päästä jälleen tositoimiin Isosiskon sänkyyn. Sänky on nyt iso ja värikäs. Siihen mahtuu hyvin tytön lisäksi useampi unikaveri sekä kirjat, joiden ääreen hän on alkanut nukahtamaan iltaisin.

Isosisko tykkää nimittäin käpertyä sänkyynsä peiton alle selailemaan kirjoja. Ihan kuten minäkin :) Ei ole mitään sen mukavampaa kuin selata kirjoja ennen nukahtamista, sillä siinä rauhoittuu mieli hyvin. Kerronkin teille seuraavassa postauksessa vinkkejä parista hyvästä uutuuskirjasta, joihin päästiin tutustumaan. 

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kurkistus sisustukseemme

Olen urakalla nyt värkkäillyt asuntoomme uusia sisustuselementtejä. Pohjana näille tekeleille on uusi taulumme, jonka ansiosta mustavalkoharmaan rinnalle on tullut punaista väriä! Haluaisin käyttää paljon enemmän väriä sisustuksessa, mutta mies on enemmän mustavalkoisuuden kannalla. Onneksi ollaan jo kolmen vuoden ajan hitsautettu sisustusmakuamme yhteen. Mutta tässä vähän kuvia, joilla pääsette kurkistamaan kotiimme :)

The Taulu. Parasta tässä on, että me ollaan käytetty tuota Piccadilly Circusta tämän vuoden aikana,

Taulun innoittamana tehty punainen tyyny.


Makuuhuoneen uusi peili.

Vauvan värikäs sänky. Ja se on jo nyt täynnä leluja..

Keittiön  ihanat tekstitaulut.

Uusi projekti: lelukori virkaten!

Pitäisi varmaan useammin kuvata kotiaan. Nyt tuntuu siltä, että onhan tää meiän koti ihana :D Usein sitä vaan elää, eikä osaa arvostaa kauniita asioita mitä ympärilleen on haalinut.