Näytetään tekstit, joissa on tunniste jotain muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jotain muuta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Meiän perheen aakkoset 2017

Blogeissa kiertää jälleen perheen aakkoset-postauksia ja sehän onkin oiva tapa madaltaa kynnystä tänne kirjoittamiseen. Olen pitänyt piitkän blogitauon sillä olen käyttänyt aikaani enemmän perheen ja ompelun parissa. Olen myös aloittanut ompelublogin pitämisen jota olet tervetullut lukemaan :) Sinne kirjoitan ohjeita erityisesti aloitteleville ompelijoille.

Mutta nyt tosiaan aletaan käymään läpi mitä meiän perheen aakkosiin kuuluu.

***

A -kirjaimella alkavat kaikki perheemme nimet, joten se kirjain on erityisen ihana. 

B Banaanit ovat Isosiskon herkkua. Niitä meillä kuluu monta viikossa ja ollaan siirytty parhaamme mukaan suosimaan luomua banaanien kohdalla.



C Coffee eli kahvi. Taitaa olla yleinen tän kohdan aakkonen, mutta se kuuluu oleellisena osana omaan aamurutiiniin. Ilman en saa silmiä iloisesti auki. Miehen aakkosissa tässä kohdalla voisi olla computer ;)

D Duploilla leikitään lähes päivittäin. Ne ovat isin ja Isosiskon yhteinen leikki ja he rakentavat hurjan hienoja rakennelmia.



E Espanjaan käy tiemme lähitulevaisuudessa. Siitä sitten tarkemmin kun asioita alkaa selvenemään.

F Framilonia tarvisin ehdottomasti lisää, jotta saisin ommeltua vaatteisiin hyvät pääntiet. 

G Galaxy eli Samsung Galaxy s7  edge on uusi puhelimeni ja se ottaa ihanan tarkkoja kuvia <3

H Homer Simpson -taulu koristaa vessaamme. Sitä katsoessa alkaa aina hymyilyttää. Se on ihana lahja hyvältä ystävältä.



I Isät ovat tärkeitä, oma isäni ja lasten isä <3

J Joulu on lempijuhlamme. Sitä on mukava alkaa laittamaan vuoden pimeimpään aikaan.

K Kaverit ovat nykyään hirmu tärkeitä Isosiskolle. Hän kyselee leikkikavereistaan päivittäin ja tahtoo heitä näkemään heti. Itsellekin kaverit ovat tärkeitä vaikka yhteydenpitoni on välillä heikkolaatuista.

L Luonto on sellainen paikka, jossa lataudumme. Sinne on mukava mennä tutkimaan paikkoja, leikkimään ja rentoutumaan. Luonnosta saamme myös marjoja pakkaseen pitkää talvea varten,

M Mimi ja Kuku on todella kova sana nyt. Mimin ja Kukun Pariisi -cd:tä kuunnellaan nukkumaan mennessä ja itselläkin soi päässä vähän väliä heidän kappaleensa.

N Nauru ja erityisesti Pikkusiskon nauru <3 Se on ihanaa ja pulppuilevaa. Erityisesti häntä naurattaa se kun häntä lennätetään kohti isää tai Isosiskoa. Silloin kiljutaan riemusta :D

O Onnellisuus on asia jota kohti pyritään joka päivä. Monesti ne pienimmät asiat ja muistamiset saavat onnen tunteen pintaan. Esimerkiksi aurinkoiset päivät saavat minut onnellisemmaksi.

P Pingviinit ovat tosi tärkeitä eläimiä Isosiskolle ja hänen unikavereitaan ovat Pingu ja Pinga. Isosisko myös osaa ulkoa Pingviinitanssi -laulun. 

Q sQuash on miehen laji. Kössiä hän pelaa kavereidensa kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti. Itse en oikein innostunut sillä sain pahasti köniin siinä :D 

R Rovaniemi on kaupunki jossa vierailemme mummolassa. Sieltä löytyy myös ihana Ottobre -liike, jossa on pakko päästä käymään joka reissulla.

S Siskot ja veli ovat tärkeä osa elämää. Heidän kanssaan vietetään juhlat ja ollaan yhteyksissä arkisissa asioissa. Olette kultaa <3

T Trello on sovellus, jonka avulla suunnittelemme reissujamme. Viimeksi trello oli Amerikan reissua ja häitämme varten kovassa käytössä. Suosittelen sitä jos haluaa muistilistojen olevan yhdessä ja samassa paikassa.

U Uni on vähentynyt vaikka sen tarve ei ole vähentynyt. Minä poden suuresti oman ajan tarvetta ja otan sitä nykyään yöunista menemällä vasta klo 23 sänkyyn. Sitä sitten kadun aamulla kun koetan jaksaa herätä 5.30.

V Vesimeloni on koko perheen herkkua. Syömme kokonaisen melonin yleensä 1-2 päivän aikana. Pikkusiskokin kiljui jo pienen maistiaisen siitä itselleen eli sai nuoleskella meloninpalaa kun sen kerkesi napata.

W Whatsappin avulla pidän yhteyttä ihmisiin. Olen jopa tehnyt erilliset ryhmät tyttöjen kummeille, jonne pyrin kertomaan heidän kuulumisiaan :) 

X Xylitol pastillit alkaa olemaan last season ja Isosisko vaatii saada nykyään aina purkkaa. Hän on kyllä hienosti oppinut olemaan nielemättä purkkaa, joten sitä kehtaa antaakin joka aterian päätteeksi. 

Y Ymmärtäminen. Eli toisen ymmärtäminen on helpottunut kun olemme alkaneet enemmän selittämään omia tunteitamme ja motiivejamme toisillemme. Puhuminen todellakin kannattaa.

Z Zombina kulkeminen eli väsymys liittyy tähän elämänvaiheeseen turhankin paljon. 

Å siitä tulee mieleen ruotsin kieli ja kaveriperheemme jossa puhutaan ruotsia ja suomea.

Ä Äitiys on muuttanut minua paljon vastuullisemmaksi ja se on hyvä juttu :) En voisi kuvitella enää elämää ilman lapsia.

Öhinä ja puhina vain kuuluu kun Pikkusisko kääntyy selältä mahalleen ja nostaa ylävartaloaan käsien varaan. Sitten hymyillään leveästi kun onnistui :)

maanantai 12. syyskuuta 2016

Tyttö vai poika?

Rakenneultra häämöttää jo parin päivän päässä ja päässäni on alkanut pyörimään enemmän pohdintoja sukupuolesta. Koska netti on pullollaan viihdyttäviä pieniä sukupuolitestejä, niin niitähän pitää tehdä ;) Tässä jaan teille parit tulokset mitä meille on luvattu.

Kiinalainen syntymäkalenteri povailee tyttöä

Odotatko tyttöä vai poikaa?-testi povaa poikaa

Sormustesti povaa poikaa

Sykkeet ovat samat mitä esikoisella eli sykkeiden perusteella tyttö

Eli eipä ainakaan näiden perusteella voi suoraan sanoa kumpi on tulossa. Saadaan hyvin avoimin mielen mennä ultraan katsomaan, että suostuuko pieni ihanuus kertomaan kumpi on. Vai saako äiti ja isi jännittää ensi vuoden puolelle asti? Mutta tietenkin kaikkein tärkeintä on saada tietää, että vauvalla on kaikki hyvin. :) 





perjantai 12. elokuuta 2016

Muutosten syksy meiän perheessä

No niin nyt pääsin istahtamaan koneen ääreen ja kertomaan teille tulevasta syksystämme. Olen ollut kotosalla jo 2 vuotta ja sinä aikana olen lähinnä tehnyt lyhyitä pätkiä eri työprojekteja. Nyt reilun viikon päästä käännetään kokonaan uusi sivu minun, mieheni ja Tyttären elämässä. Nimittäin aloitan yksityisenä perhepäivähoitajana kotonamme.


Hoitolapset ovat löytyneet jo alkukesästä omasta tuttavapiiristä ja olen innoissani kun Tytär pääsee syventämään ja luomaan uusia kaverisuhteita. Toiset lapset kiinnostavat paljon (tottakai) ja leikkipuistoissa hän koettaa lähestyä isompien lasten leikkiä välillä hyvin tuloksin. Omassa pihapiirissä ei ole hänen ikäisiään lapsia joiden kanssa leikkiä, mutta onneksi lähistöllä asuu kaveriperheitä.

Innoissani olen itsenikin vuoksi sillä pääsen tekemään ammattiani vastaavaa työtä eli suunnittelemaan ryhmän toimintaa, olemaan kasvatuskumppani sekä tukemaan lasten kehitystä ja kasvua. Näitä hienoja sanoja joiden tärkeimpänä pointtina on se, että on läsnä lapsille ja heidän perheilleen. 

Saatan siis kirjoitella tänne välillä kuulumisia työsaraltakin johon liittyy askarteluja lasten kanssa. Joten askarteluvinkkejä on varmaan luvassa tavallista enemmän. Katsotaan miten arki asettuu ja löytyykö aikaa koneen ääreessä olemiseen miten. 

askartelu vessapaperirulla

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Taapero= liikenteen vaarantaja

Olipas tänään kyllä melkoinen kasvatuksellinen tilanne päällä. Ajeltiin Tyttären kanssa kahdestaan moottoritiellä ja istuin oli edessä pelkääjän paikalla. Tähän asti on ajelut tällä tavalla menneet tosi hyvin ja tyttö on viihtynyt paikallaan mainiosti myös hereillä.

Mutta tänään.... Tytär päätti sitten alkaa potkimaan. Joka ei ole mitään herkkua kun vauhtia on sen 100 lasissa ja toinen hutkii ratista puristavaa kättä. Taisi vähän ärräpäät lennellä kun autokin vähän liikahti. Eikä äitiä tietenkään kerrasta uskota. Mutta onneksi tytöllä oli mukana pehmolelu Nipsu jonka nappasin pois. Kun tyttö hölmistyneenä alkoi Nipsunsa perään itkemään niin sain selvitettyä tilannetta hänelle. Tyttö sai lelunsa takaisin kun rauhoittui istumaan.

Mutta tokihan hänellä piti vielä vähän testata ja potkia äidin kättä, joten loppumatkan Tytär olikin ilman leluaan..huutaen ja itkien.

Ai että tämä vanhemmuus on välillä...(lisää tähän haluamasi negatiivinen sana) !

Päästiin kuitenkin turvallisesti kotiin eikä vaarannettu sen pahemmin liikennettä.

Jälkipuintia
Yllä oleva teksti kirjoitettiin vielä säikähdyksen vaikutuksen alaisena. Tämä pieni juttu onkin loistava esimerkki siitä kuinka varmakin lapsi voi tuoda epävarmuutta liikenteessä oloon. Ja sen vuoksi niitä tiettyjä sääntöjä on. Muistetaan kaikki olla turvallisia liikenteessä  :) Pidetään turvavyöt kiinni, jätetään kännykät laukkuun ja keskitytään vain siihen ajamiseen.

Turvallista matkaa!

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kuinka nimetä vauva?

Kaikkeen sitä ihminen omaa aikaansa tuhlaa. Ainakin itse olen tässä hyvin laadukkaasti käyttänyt viimeisimmän puoli tuntia nauramalla eri nimivaihtoehdoille joita vau.fi artikkelista tein :D

Tässäpä teillekin "parhaimmat" eli miten olisi poikalapsen nimeksi:

Huima Weli
Vinha Väinämöinen
Siro Roomeo
Raivo Eros
Velmu Jekku 

Voisi kuvitella että hiukan punastuttaisi nimihuudossa kuulla vastaavia nimiä? Vai olenko vain kalkkis kun osa näistä ei tunnu yhtään nimeltä.. Huutakaa hep lukijat jos tiedätte joitain tämän nimisiä ja voitte kertoakin onko nimi enne :)

Mutta sitten tyttöjen nimiin:

Hento Hella
Leili Miiu
Vanilia Rosiina
Helma Myrsky
Liane Lumo

Tyttöjen nimistä olikin hankalampi tehdä "hauskoja" yhdistelmiä. Nuo metsäiset nimet ovat sen verran suosittuja olleet joten ei tunnu niin oudolta kuulla jonkun nimen olevan Lumililja tai Pihka. Mutta heti kun aletaan liian monta erikoista nimeä pistämään peräkkäin niin johan alkaa hymyilyttää.. Eikö niin Hento Helma? ;)

Itsellä vieläkin hymyilyttää se kun työkaveri kertoi hoitaneensa lapsia joiden nimi oli tyyliin Ridge ja Brooke Korhonen. Sukunimeä en muista oikein mutta joku supisuomalainen nimi se oli, sillä se yhdistettynä näihin kaunareiden hahmoihin oli melkoisen priceless kuulla :D

Kertokaahan te mihin erikoisiin nimiin olette törmänneet irl?

perjantai 6. marraskuuta 2015

Kuinka saada lisärahaa?

Olen aina haaveillut siitä, että jäisin lapsen ensimmäisiksi vuosiksi kotiin häntä hoitamaan. Onneksi mieheni on tämän haaveen mahdollistanut, mutta jokainen tietää kuinka hoitoraha riittää vain pakollisiin menoihin. Jos niihinkään.. ja minä ainakin pidän monista asioista joihin tarvitsee rahaa.. kuten uusista vaatteista, elokuvista, kuntosalista jne.

Lisärahalla on aina tarvetta ja ajatus siitä, että voisi hoitovapaan aikana myös maksaa kunnolla lainojaan pois on huikea!

Siksi innostuin todella paljon saadessani käsiini Tiia Konttisen Sinullakin on oikeus vaurastua kirjan.

Kirjassa käsitellään todella selkeästi eri talouden hallintaan liittyviä asioita ja bonusoppaissa annetaan ihan suoraan vinkkejä lisätulojen saamiseen. Tämän kirjan tiedot ahmin iltaisin Tyttären nukahdettua ja olenkin pistänyt asioita paremmalle tolalle.

Koska innostuin kirjasta niin paljon, niin haluan jakaa sen teidän kanssanne. Kirja on lanseerattu tällä viikolla ja sen kunniaksi se on alennuksessa vielä huomiseen 7.11 klo 23.59 asti. Siihen saa ne bonusoppaat mukaan vielä huomiseen asti ☺

Käy lukemassa lisää kirjasta täältä

*Yhteistyössä tehty postaus

tiistai 3. marraskuuta 2015

Kaupungissa asuvan lapsen luontokokemukset?

Pidän metsää ja luontoa tärkeänä osana ihmisen elämää. Olenhan itsekin maalla syntynyt ja asunut, joten haluan oman lapseni myös pääsevän luontoon halutessaan. 

Asuntomme takana on pikkuinen pläntti puita jota "metsäksi" kutsunkin, vaikka autotie menee ihan vieressä.


Tänään käytiin jälleen Tyttären kanssa tässä metsässä ihmettelemässä hiukan puita ja koirankakkoja. Samalla pohdin sitä saako tälläisestä ympäristöstä autenttista luontokokemusta ja eipä kyllä saa.

Minulle itselleni metsä on sellainen paikka jossa on hiljaista ja siellä voi kuulla linnun laulun ja pensaikon kahinan. Tässä meiän metsässä sellainen ei onnistu, vaan autojen äänet peittävät mahdolliset linnunlaulut. 

Aloin myös miettimään miten kaupunkilaiset lapset viihtyvät metsässä sinne päästyään? Ihmettelevätkö ja vähän pelkäävätkö he hiljaisuutta? Saavathan hekin rauhallisen tunteen itselleen? Olisi mukava kuulla puhdasjalkaisen kaupunkilaisen ajatuksia metsästä ja siellä olemisesta.


Näitä pohtiessani päätin, että alamme Tyttären kasvaessa käymään yhä kauempana luontoretkillä, jotta hän voi kehittää omaa suhdettaan luontoon. Onko Tyttäreni samanlainen metsäpeikko kuin minä pienenä? Olen varma että näin pieniä keijuja sienien alla piilossa ja tein usein metsäneläimille pesiä.. ja parasta oli löytää syksyisessä metsässä iso marjamätäs josta söin marjat ihan yksikseni.

Tulee ihan ikävä luontoon. Eniten tunnen olevani kotona syksyisessä marjametsässä tai kesäisen järven rannalla johon aurinko peilaa säteitään. Myös narskuva hanki ja valossa kimalteleva hanki saa aikaan kaipuuta.  
Mitkä on sinun lempiasioitasi luonnossa?



sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syksyiset meandi-kutsut



Tänään sunnuntaina kotonamme oli Me&I - kutsut. Merkki on varmaan monelle tuttu, mutta pikapriiffinä kerron että kyseessä on ruotsalainen merkki. Meandilla tärkeää on tuotteiden laadukkuus ja toimivuus. Perustajat ovat kaksi ruotsalaista äitiä jotka tietävät mitä lastenvaatteilta vaaditaan.

Meandilla tulee pitkin kautta uutuuksia ja nämä vaatteet ovat enemmän edukseen luonnossa,  kuin kuvissa. Ainakin itsestä tuntui, että moni jees tuote kuvissa olikin oikeasti todella ihana luonnossa. Joustavuus ja kangasmateriaalit vaikuttavat paljon vaatteen käyttömukavuuteen. Esittelijä Heini Kaisto kertoi todella hyvin mitä eri materiaaleja tuotteet olivat ja sai näin ainakin minut tajuamaan, kuinka tärkeää materiaalivalinta on vaatteissa. Hyvät kankaat kestävät pesusta toiseen.



Tyttären kaapista löytyy ennestään jo meandia ja nytkin piti kotiuttaa pari ihanuutta. Ekaa kertaa lähti myös itselle jotain mukavaa vaatetta. Tytär sai tälläisen söpön setin, eli pupu -housut ja heppa-paidan. Sopivat varmasti hyvin yhteen. Maltan tuskin odottaa että pääsen testailemaan näitä hänelle.



Itselle lähti nämä supermukavat housut. Paljon muutakin olisi tehnyt mieli, mutta budjetti täytyi pitää kasassa. Ehkäpä ensi kerralla olisi jo magic pantsit mustana, niin voisin nekin itselleni hankkia.



Tarjottavat olivat syksyisiä. Sienikakku kätki sisäänsä vanilijakreemiä ja omenahilloketta. Puolukkamuffinsit saivat koristeeksi ranskanpastilleja ja kasvishyydykekakku vähän sitä sun tätä. Erikoisjuomana oli itse tekemääni mansikka-raparperimehua.




Iso kiitos mukana olleille ja esittelijälle!

Pahoittelen huonolaatuisia kuvia, kännykkäräpsyjä kerkesin vain pari napata kutsujen tohinassa.




lauantai 24. tammikuuta 2015

Äidinmaidon hinta

Lopetin joulukuussa äidinmaidon luovutuksen, sillä en jaksanut enää pumpata maitoa ja steriloida pulloja. On kyllä ollut mukavan vapaata kun ei ole maanantaisin tarvinnut maitomiestä odotella.

Tulipas laskettua  sitten huvikseen aika mielenkiintoinen juttu. Sain juuri viimeisen maitotilini ja siinä viestissä ilmoitettiin äidinmaidon litrahinnaksi 22e.  Sehän oli noussut peräti 2e nyt vuoden alusta. Aloin ajattelemaan että kuinka kallista ja arvokasta äidinmaito on. Kaupan korvikkeiden litrahinta on noin 2,60e tällä hetkellä :)

Et melkoisen kallista maitoa tulee juotettua neitokaiselle :)



lauantai 1. marraskuuta 2014

Mainio marraskuu -haaste

Törmäsin blogeissa tälläiseen Mainio marraskuu -haasteeseen, johon päätin ottaa osaa :) Ajatuksenahan on kuitenkin piristää pimeää aikaa ja minulle tämä on samalla loistavaa ajanvietettä joulua odotellessa. Joka päivä postauksia ei varmaankaan tule, mutta kirin sitten parina päivänä jos tulee taukoa.

Mutta sitä suuremmitta puheitta tässä haaste:



1. Hei Halloween!
Halloween-kakku vuosien takaa. Tänä vuonna ei tätä juhlittu

maanantai 13. lokakuuta 2014

Viikonloppu maalla

Lähdettiin viikonlopuksi siskoni luokse maalle ihailemaan heidän uusia karitsoitaan. Oli mukavaa vaihtelua olla vähän erissä maisemissa, ja reissu menikin aika mukavasti. Pikkuinen jaksoi nukkua yöt hyvin ja päästiin miehen kanssa rauhassa saunomaan. 


Näin kivat maisemat oli aamukahvipöydästä. Siskoni asuu metsän vieressä, joten monta kertaa on saanut ihmetellä eri metsän elämiä ja lintuja tuosta ikkunasta.

 Tässä savusaunassa on tullut saunottua myös monta kertaa. Kuumaa ja sotkuista touhua! Saapa nähdä mitä pikkuinen sitten joskus sanoo tuolla saunomisesta :)

Ja sitten itse asiaan, katsokaa kuinka pikkuisia ja söpöjä karitsat ovat! Harmi ettei kamera (tai kuvaaja) pysynyt liikkuvien eläinten tahdissa, joten kuvista tuli hiukan tärähtäneitä. Parempia otoksia löytyy Bäätalon emäntä -blogista, jossa kerrotaan lammastilan kuulumisia.




Pikkuinen on alkanut vähän nauruhymähtelemään ja hymyilemään. Voi meiän kasvavaa vauvaa <3

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kestovaipoista



Kestovaipoista on moneksi..vaippakäytön lisäksi ne toimivat oivallisena viihdykkeenä hoitopöydällä :D Ainaki meiän neiti ihmettelee tuota örkkimörkki- kestovaippaa kovasti. Se saa enemmän ihailua mitä tuo perinteinen hymynaama.

Tänne kuuluu hyvää, mitä nyt ulkona tuleva lumi saa meiät pitäytymään visusti sisällä. Saapa nähdä millainen sää tytön ristiäispäivänä on, toivottavasti ei kauhean kylmä ja loskainen :/
Nyt tytön nukkuessa voin hyvällä omalla tunnolla sytytellä vähän kynttilöitä luomaan tunnelmaa ja juoda ison kuuman kupin kahvia..mmmm

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kurkistus sisustukseemme

Olen urakalla nyt värkkäillyt asuntoomme uusia sisustuselementtejä. Pohjana näille tekeleille on uusi taulumme, jonka ansiosta mustavalkoharmaan rinnalle on tullut punaista väriä! Haluaisin käyttää paljon enemmän väriä sisustuksessa, mutta mies on enemmän mustavalkoisuuden kannalla. Onneksi ollaan jo kolmen vuoden ajan hitsautettu sisustusmakuamme yhteen. Mutta tässä vähän kuvia, joilla pääsette kurkistamaan kotiimme :)

The Taulu. Parasta tässä on, että me ollaan käytetty tuota Piccadilly Circusta tämän vuoden aikana,

Taulun innoittamana tehty punainen tyyny.


Makuuhuoneen uusi peili.

Vauvan värikäs sänky. Ja se on jo nyt täynnä leluja..

Keittiön  ihanat tekstitaulut.

Uusi projekti: lelukori virkaten!

Pitäisi varmaan useammin kuvata kotiaan. Nyt tuntuu siltä, että onhan tää meiän koti ihana :D Usein sitä vaan elää, eikä osaa arvostaa kauniita asioita mitä ympärilleen on haalinut.

tiistai 19. elokuuta 2014

Virkattua värkättyä

Koomaisen yön ja päivän jälkeen ei ole paljoa fiksua sanottavaa. Senpä vuoksi esittelenkin nyt valmiiksi saamiani käsitöitä. Vauva päätti viime yönä jälleen pistää mammat kuriin ja mylläsi siihen malliin, etten unta saanut klo 2-5 välillä. Katkonaisilla unilla ja pienillä päikkäreillä siis mennään tämä päivä. Jospa ensi yö olisi parempi.



Virkattuja tiskiliinoja






Tuttinauhoja


Vinkkinä amatööriompelijoille. Ompele tuo nuolten osoittama reuna ennen kuin alat ompelemaan osia nauhaan. Näin estät purkaantumisen! Kantapään kautta opin tuon. 

Yöllä hihittelin sitten näille lausahduksille/vitseille:

Raskausaika on yhtä pissan purkkiin kaappaamista.
***
 Mikä on kouraisurefleksi? 
- Reaktio uusilla isillä, kun he näkevät uuden äidin rinnat.



sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kehtolauluja

Ei tullut lähtöä synnärille, vaikka torstain ja perjantain välinen yö antoi olettaa muuta :) Yhtenä kappaleena ollaan, vaikkakin viime yönä loppui uni jostain kummasta syystä jo puoli neljältä. Nukkumaan olin mennyt yhdentoista-kahdentoista maissa, joten vähille jäi yön aikaiset unet. Supisteluita tuli harvakseltaan, eikä ne olleet tehokkaan tuntuisia. Mutta enää 18 päivää laskettuun aikaan!

Yöllä lauleskelin hiljaisesti pikkuiselle ja ajattelinki jakaa kanssanne omat tämän hetken suosikkini kehtolauluista. Nämä on vakaana aikomuksena opetella ulkoa, jotta voi pikkuiselle lauleskella. Muistan lapsuudesta kuinka ihana oli kuunnella äidin laulavan, ja haluan samaa perinnettä jatkaa. En ole mikään kultakurkku, mutta laulaahan ne variksetkin.

Kuva



Veikko Laiho - Tuuti äidin lasta

Tuuti, tuuti, äidin lasta. 
Alkutie on sulla vasta. 
Tuuti kultaa kulkemaan, ulapoita untenmaan. 

Tuuti, tuuti, lasta pientä. 
Monta siel on saarta, nientä. 
Monta usvaist ulappaa. 
Miks ei unta, unta saa. 

Nuku, nuku, äidin kulta. 
Monta siel on virva tuulta. 
Rannoin elon ulappain. 
Kullan silmä valvoo vain. 

Tuuti, tuuti äidin lasta. 
Valvo silmä silloin vasta, kun sua toiset tuudittaa, äidin äänt' et kuulla saa.

***

Pieni tytön tylleröinen

Pieni tytön tylleröinen
tietä pitkin kulki.
Saapui sinne Nukku-Matti,
silmät pienet sulki.

Kasvoi kuusi kukkalatva,
käki siinä kukkui.
Mutta tytön tylleröinen
nurmikolla nukkui.


Pieni tytön tylleröinen
sievää unta näki
että hänen ympärilleen
tuli metsän väki.



Tapio ja Tellervoja Sinipiika pieni,
Mustikka ja Mansikka
ja suuri metsän sieni.



Sipsutteli Sinipiika
pienen tytön luokse
;otti kiinni kädestä,
hyppeli ja juoksi.



Eipä tytön tylleröinen
ollut mitään vailla.
Hauska oli oleskella
Nukku-Matin mailla.


***



Lapin äidin kehtolaulu



Äiti lasta tuudittaa, lasta tuntureiden. 

Päivä taakse kaikkoaa ylhäin tähtivöiden. 
Vaikka kylmä hallayö 
toiveet usein maahan lyö, 
kerran lapsein lahjaks saa 
nää kairain kultamaat. 



Sulje silmät pienoinen, uinu onnen unta. 
Suuri on ja ihmeinen onnen valtakunta. 
Kun sa suureks vartut vain 
mailla aavain aukeain 
kerran lapsein lahjaks saat 
nää laajat Lapin maat. 



Naa na naa na naa na naa... 
Räiske Pohjan loimujen 
tuisku viima tuulien, 
kehtolaulu vain ne, lapin lapselle.



Kuva

torstai 7. elokuuta 2014

Lukutoukka

Törmäsinpä netissä tälläiseen 100 kirjan listaukseen, jotka tulee lukea ennen kuolemaa. Mie sain 26/100! Eli oishan tässä vielä luettavaa ;) Nuo keskeneräiset lastenkirjat voisi sitten lukea pikkuiselle, niin onpa nekin sitten kokonaan luettu :D

Ohjeet: Kopio tämä muistiinpanoihisi. Lihavoi kirjat, jotka olet lukenut kokonaan; kursivoi kirjat, jotka olet aloittanut muttet ikina saanut päätökseen tai joista olet lukenut pätkiä. Luetuksi kirjaksi lasketaan myös, jos joku on lukenut kirjan sinulle.

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa. 

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille

10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter –sarja 
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala 
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu

20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III  
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja 
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat 
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat 
34. A.A. Milne - Nalle Puh

35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra

39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günter Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma 
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö 
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut Ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus


Idea lähti täältä