lauantai 30. tammikuuta 2016

Tyttären kuulumisia 1v 5kk


Tyttärellä on nyt ollut sellainen tehovaihe oppimisessa, että on pakko kirjoittaa tännekin kuulumisia uusista taidoista.

Ja ihan ensiksi täytyy tehdä paljastus. Meiän tyttö on kauhea Antti Tuisku fani :D
Tai oikeastaan hän tykkää selkeästi kaikesta menevästä ja teknomaisesta musiikista..mistähän johtuu? Ei varmaankaan siitä että miehen kanssa kuunnellaan juuri teknoa usein.
Tytär vaatii monta kertaa päivässä "keinutaa keinutaa" ja tömistelee edestakaisin jaloillaan. Sitten laitetaankin Tuiskun Keinutaan kuulumaan ja jorataan pehmolelut sylissä sitä. Hyvää hyötyliikuntaa itselle myös.

Liikkumisessa on muutenkin tullut muutoksia, Tytär tykkää tömistellä pikkuaskelin pitkin asuntoa. Hän taitaa leikkiä juoksevansa. Välillä hän myös kokeilee varpaillaan kävelemistä. Kuperkeikkojakin hän on oppinut heittelemään sängyllä ollessaan.

Ja se kiipeily..nyt kiivetään keittiön tuoleille ja pöydälle asti jos päästään. Tv taso on valloitettu jo useita kertoja sohvasta puhumattakaan. Tyttärellä on myös nyt tullut sellainen hauska leikki, että hän käy valtaamassa toisen istumapaikan jos tämä siitä lähtee. Usein hän hyökkää isänsä istumalle tuolille ja kihertelee onnessaan jos isi tulee ihmettelemään kuka hänen paikalleen istahti.

Kynäote Tyttärellä on todella hyvä ja pidän peukut pystyssä et pysyisi noin hyvänä. Nyt ollaan päivittäin piirrelty mustekynillä ja vahaliiduilla. Perhekerhossa hän pääsi kokeilemaan hyvillä vesiväreillä ja selkeästi innostui kun väriä tuli niin hyvin. Eli ostetaan kyllä meillekin noita oikeita pigmenttivesivärinappeja eikä niitä kauppojen edullisia joista ei väriä tahdo saada sitten millään.

Ja mitähän muuta..ai niin! Meillä lauletaan <3 Nyt ollaan iltarutiinina laulettu yhdessä pari laulua ja on niin sydäntäsärkevän suloista kun toinen hoilottaa rytmissä omia sanojaan. Tuiki tuiki tähtönen ja Piippolan vaari on tällä hetkellä lempparilauluja joita lauletaan yhdessä. Hämähäkkiäkin koettaa rallatella mukana.

Muutenkin sanasto on todella paljon kehittynyt. Sen vuoksi haluankin pistää teidät lukijat hiukan arvuuttelemaan mitä tyttö sanoillaan tarkoittaa.

Eli kuka arvaa oikein mitä sana tarkoittaa?

1. Itti
2. Pao
3. Että
4. Papti
5. Ylliin




maanantai 25. tammikuuta 2016

Kuinka nimetä vauva?

Kaikkeen sitä ihminen omaa aikaansa tuhlaa. Ainakin itse olen tässä hyvin laadukkaasti käyttänyt viimeisimmän puoli tuntia nauramalla eri nimivaihtoehdoille joita vau.fi artikkelista tein :D

Tässäpä teillekin "parhaimmat" eli miten olisi poikalapsen nimeksi:

Huima Weli
Vinha Väinämöinen
Siro Roomeo
Raivo Eros
Velmu Jekku 

Voisi kuvitella että hiukan punastuttaisi nimihuudossa kuulla vastaavia nimiä? Vai olenko vain kalkkis kun osa näistä ei tunnu yhtään nimeltä.. Huutakaa hep lukijat jos tiedätte joitain tämän nimisiä ja voitte kertoakin onko nimi enne :)

Mutta sitten tyttöjen nimiin:

Hento Hella
Leili Miiu
Vanilia Rosiina
Helma Myrsky
Liane Lumo

Tyttöjen nimistä olikin hankalampi tehdä "hauskoja" yhdistelmiä. Nuo metsäiset nimet ovat sen verran suosittuja olleet joten ei tunnu niin oudolta kuulla jonkun nimen olevan Lumililja tai Pihka. Mutta heti kun aletaan liian monta erikoista nimeä pistämään peräkkäin niin johan alkaa hymyilyttää.. Eikö niin Hento Helma? ;)

Itsellä vieläkin hymyilyttää se kun työkaveri kertoi hoitaneensa lapsia joiden nimi oli tyyliin Ridge ja Brooke Korhonen. Sukunimeä en muista oikein mutta joku supisuomalainen nimi se oli, sillä se yhdistettynä näihin kaunareiden hahmoihin oli melkoisen priceless kuulla :D

Kertokaahan te mihin erikoisiin nimiin olette törmänneet irl?

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Blogihaaste: Ilahduta kommentilla


Päätinpäs päräyttää blogini ensimmäisen itsetehdyn haasteen ilmoille! Varmasti jokainen bloggaaja ilahtuu kommenteista, varsinkin jos kommentteja harvoin tulee. Sen vuoksi päätin nyt heittää tälläisen hyvänmielen haasteen ilmoille.

Ilahduta kommentilla -blogihaaste 
säännöt

  1. Saat haastaa niin monta kuin tahdot
  2. Haasteen saatuasi kommentoi viikon aikana lukemiasi blogeja, erityisesti kommentoi niihin blogeihin joissa ei kommentteja paljon ole.

Säännöt ovat helpot joten ne on helppo muistaa ja toteuttaa. Kuvaa saa vapaasti käyttää :) Ilahduttamisiin!

HAASTAN tähän mukaan Mammalandian bloggaajia eli:






tiistai 19. tammikuuta 2016

Yhteistyöpostaus: Miksi bloggaan?

Ihan ensimmäinen Meiän perhe -blogipostaus tuli ilmoille 30.6.2014, eli juuri siihen aikaan kun olin raskausviikolla 30+4 ja jäänyt sairaslomalle supisteluiden jälkeen. Olin ahkerasti lukenut toisten kirjoittamia odotusblogeja ja vihdoin päätin aloittaa oman pitämisen. Olihan minulla vihdoin ylimääräistä aikaa kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen.

Oli mukava kirjoitella vauvaan liittyviä asioita joita putkahteli mieleen sekä jakaa hyväksi havaittuja vinkkejä. Itse luen todella paljon tietoa antavia blogeja, joten halusin itsekin kirjoitella sellaisia tekstejä joista voisi toisille olla hyötyä.

Näistä ajatuksista on blogini siis syntynyt. Haluan jakaa tähän elämäntilanteeseen kuuluvia ajatuksia ja kuulumisia muille, sekä mahdollisuuksien mukaan auttaa toisia. Blogini aihealueet vaihtelevat paljon mielenkiintoni mukaan ja selkeästi nyt ollaan menossa enemmän käsitöiden kuin lifestylen suuntaan.

Jotkut bloggarit ovat todella selkeästi tietyn kategorian alla, mutta itse pidän siitä että voin kirjoittaa vapaasti mistä aiheesta haluan. Se on suurin syy miksi blogini on vielä kahden vuoden päästäkin melko säännöllisesti päivittyvä. Aiemmin kirjoittelukokeiluni kaatuivat siihen etten keksinyt tarpeeksi viisasta kirjoitettavaa. Sellaiset ajatukset ovat onneksi tämän blogin myötä jääneet. Toivon että tämä tietynlainen rentous bloggaamisen suhteen välittyy lukijoille. Toivon myös lukeutuvani näihin hyvänmielen blogeihin :)

Nyt kun mietin että mihin suuntaan haluaisin blogini kehittyvän seuraavan kahden vuoden aikana, niin toivon saavani otettua parempia ja kauniimpia kuvia, jotka tukisivat tekstejäni. Tällä hetkellä blogin päivitys saattaa tapahtua pääasiassa kännykän avulla, jolloin kuvat ovat vain tärähtäneitä kännykkäräpsyjä. Tähän tavoitteeseen päästäkseni täytyisi minun tarkemmin miettiä kirjoituksiani ja valmistella kuvaussessioita. Eiköhän siihen päästä kun uniasiat alkavat paremmin rullaamaan.

Pyrin myös enemmän kirjoittamaan laadukkaampia tekstejä unohtamatta pikaisia arjenkuulumisia, Jospa se saisi ihmiset enemmän kommentoimaan. Kommentit ovat nimittäin ehdottomasti parasta bloggaamisessa ja pyrinkin itse kirjoittelemaan kommentteja lukemiini postauksiin. Kun sain ensimmäisen kommentin niin muistan kuinka kiljahtelin innosta ja mietin tarkasti kuinka vastaisin, olo oli kuin lapsella jouluaattona! Siksi vinkkaankin nyt teille kaikille, että kannattaa kirjoittaa edes lyhyt kommentti mihin tahansa blogiin. Se ilahduttaa varmasti.

Tälläisiä ajatuksia nyt päälimmäisenä nousi esiin. Lisäkysymyksiä voi esittää kommenteissa ;)


*Mammalandian yhteistyöpostaus

perjantai 15. tammikuuta 2016

Merinovillaa äidille ja tytölle

Voin että mikä onnistumisen kokemuksen sain tänään! Olin toiveikkaana ostanut palan joustavaa merinovillaa josta haaveilin tekeväni Tyttärelle alushaalarin.

Noh tuntui todella hankalalta alkaa melkoisen tyyristä kangasta leikkaamaan ja pala onkin jo useamman kuukauden hautunut kaappini uumenissa.

Mutta kun pakkaslukemat näyttävät taas kurjilta päätin, että nyt lähtee kangas saumurin uumeniin. Ja tadaa!

Tein tiukan putkihuiven/tuubihuivin itselleni ja Tyttärelle. Omasta tuli juuri sellainen kuin toivoin eli peittää kasvot hyvin viimalta.

Tässä tyylikäs otos kuinka hyvin naaman peittää.


Nämä päällä kelpaa viikonloppuna ulkoilla! Pitäisköhän miehelle tehdä myös?

torstai 14. tammikuuta 2016

Unikuulumiset loman jälkeen

No meillähän kävi klassiset.  Reissut jouluksi ja uudeksi vuodeksi mummolaan ja mökille...Sekä loman jälkeinen kuumeilu sen tekivät.. eli meilläpä ei nukutakaan kokonaisia öitä tällä hetkellä.

Aluksi mummolassa Tytär reippaasti nukutettiin omaan sänkyyn jossa hän parahteli itkemään joskus 4-5 maissa, jolloin nappasin hänet viereen jotta emme koko taloa herätä. Siitä se sitten lähti.. yöllä heräiltiin ja vaadittiin rintaa. Ja kun kuume nousi niin sitä hänelle annoinkin jotta saapi nesteitä ja vastustuskykyä. Onneksi kuumeilu meni neljässä yössä ohi.

Joten nyt ollaan taas alkutilanteessa eli ollaan nyt kolme yötä nukuttu ilman rintaa, mutta Tytär heräilee kuitenkin jo 1-2 aikaan yöllä. Omat energiavarastot on tyhjillään joten hän pääsee todella helposti väliin nukkumaan.

Viime yönä päätin tehdä radikaalit ja nukahdettiin tytön kanssa vierekkäin parisänkyyn kahdeksan aikaan illalla. Olipa kiva nukuttaa kun toinen vain tyytyväisenä vieressä jutteli ja simahti itsekseen. Nukuttiin muuten koko yö heräämättä. Tai no minulla karkasi uni silmästä puoli kuudelta, mutta pysyttelin sängyssä jotten herättäisi Tytärtä ja miestä. Puoli seiskalta sitten kömmittiin levänneinä tytön kanssa aamutoimiin.

En nyt tiedä mitä mieltä tästä onnistuneesta kokeilusta olen :) Ihanaa on saada nukkua itse ja tyttökin on selkeästi virkeämpi. Mutta mietittyttää et palataanko perhepetiin koska omat niskakivut on selkeästi helpottaneet sen jälkeen kun tyttö alkoi nukkua omassa sängyssään. Toisaalta tällä keinolla saisi univelkoja kuitattua.. joten olisikohan se ihan kauheaa antaa tytön nukkua vieressä jonkin aikaa? Ja sitten taas opeteltais omaan sänkyyn? Nyt kuulisin mielelläni mielipiteitä laidasta laitaan.


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Tutoriaali Koristenauha babyshowereihin

Tämä poikateemaiseen babyshoweriin sopiva koriste on todella helppo toteuttaa, mutta siitä saa nopeasti näyttävän tekemällä näitä nauhoja useita. Tyttöaiheisen tästä saisi päällystämällä kuviot tyttömäisemmillä väreillä ja tekemällä rusetin alaosaan nauhat.


Koristenauha

Tee ensin malli rusetista ja bodysta. Piirrä mallin avulla vahvalle kartongille haluamasi määrä koristeita.

Päällystä toinen puoli silkkipaperilla. Käyttämäni silkkipaperit ovat Ikeasta


Ja sen kun leikkaat kuviot irti ja ompelet ne ompelukoneen avulla pitkäksi nauhaksi.
Kannattaa tehdä pitempää väliä näihin kuin minä. Silloin olisi varmaan siistimmän näköinen.


Tässä kuvassa näkyy kuinka yhdistin tuon yhden nauhan lippuviiriin. Olisin tehnyt pitemmän ja parikin lisää, mutta ompelukone jumitti. Onneksi rakas veljeni kävi korjaamassa sen!